Kutsumme sinut äänestämään juhlavuoden lahjoituskohteita

Uutiset | Eilakaisla |

Eilakaisla juhlii 50-vuotista taivaltaan lahjoittamalla aikaa ja osaamista sosiaalista vastuuta edistäviin hankkeisiin. Keräsimme kevään aikana juhlavuoden kampanjasivulla yleisöltä ehdotuksia kohteista. Eilakaislan esiraati on nyt valinnut ja jatkojalostanut ehdotuksista kuusi, joita voi äänestää kampanjasivulla ja somekanavissa toukokuun loppuun asti. Kolme voittajaehdotusta toteutetaan loppuvuoden aikana.  

Ehdotuksia vastaanotettiin kattavasti eri aiheisiin liittyen. Eniten kehitystä vastaajat kaipasivat työnhaku ja työllistäminen sekä tasa-arvo ja syrjimättömyys -kategorioihin, joihin ehdotuksia annettiin eniten. 

Valitsimme äänestykseen kohteita, joiden näemme tuovan niin asiakkaillemme, työnhakijoillemme kuin myös muille verkostoillemme arvoa. Siksi kuulemme mielellämme myös sinun mielipiteesi. 

Äänestysvaihtoehdot

1. Työllistymisen tukeminen
Kohderyhmä: alle 6 kuukautta sitten työttömäksi jääneet
Toimenpide: tavoitteena esimerkiksi koronan takia työttömäksi jääneiden tai yritystoiminnan lopettaneiden pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisy. Tuki voi olla esimerkiksi työnhaun valmennusta, koulutustarpeiden kartoittamista ja koulutuksen tarjoamista sekä uran suunnan sparrausta.

2. Pienyrittäjien sparrauspaketti
Kohderyhmä: aloittelevat pienyrittäjät
Toimenpide: tarjotaan tukea ja tietoa yritystoiminnan alkuvaiheiden henkilöstöratkaisuihin.

3. Monimuotoisuuden haastekampanja
Kohderyhmä: työelämän vähemmistöryhmät kuten täsmätyökykyiset, +50-vuotiaat ja etniset vähemmistöt sekä työnantajat
Toimenpide: haastetaan yrityksiä kertomaan faktoja ja positiivisia kokemuksia monimuotoisista työyhteisöistä ja kannustetaan siten myös muita työnantajia kehittämään monimuotoisuuttaan.

4. Kehitysvammaisten palkkauksen tukeminen
Kohderyhmä: työikäiset kehitysvammaiset ja työnantajat
Toimenpide: k
ehitysvammaisten työllistämisen ja työstä maksettavan asiallisen palkan edistäminen. 

5.Rekrytointiviestinnän sparraus
Kohderyhmä: työnantajat
Toimenpide: tuetaan yritysten hakijakokemuksen kehittämistä rekrytointi- ja hakijaviestinnän sparrauksen kautta.

6. Lyhyiden työsuhteiden imagokampanja
Kohderyhmä: lyhyiden työsuhteiden taustalla varustetut työnhakijat
 ja työnantajat
Toimenpide: nostetaan esiin lyhyiden ja projektiluontoisten työsuhteiden historialla varustettujen työntekijöiden monipuolista osaamista ja arvoa työnantajille, sekä kehittyvää trendiä portfolio-urista.

7. Opiskelijoiden uraohjaus
Kohderyhmä: opiskelijat
Toimenpide: tarjotaan eväitä opiskelijoiden tulevaisuuden työllistymiseen "työelämän opinto-ohjaaja" -tyylisellä palvelulla, jossa sparrataan opiskelijoita urasuunnitelmien osalta kertomalla
esimerkiksi millä aloilla on tällä hetkellä töitä, mitä kyseisten töiden saamiseksi pitäisi opiskella ja minkälaista palkkaa tuolta alalta voisi saada. 

Näin äänestät

Voit antaa äänesi kampanjasivun äänestyslomakkeella 31.5. mennessä. Lisäksi julkaisemme Facebook-, LinkedIn- ja Instagram-tileillämme lähes päivittäin äänestysvaihtoehtoja, joita voit tukea julkaisussa ohjeistetulla reaktiolla. Huomioimme kerätyt äänet niin somekanavissa kuin kampanjasivulla äänestysajan päätyttyä ja lähdemme toteuttamaan kolmea voittanutta toimenpidettä. 

 

Tutustu kampanjasivuun ja juhli kanssamme hyvää työtä! >

Lisätietoja:

Erika Ehrnrooth | toimitusjohtaja | Eilakaisla Oy |erika.ehrnrooth(at)eilakaisla.fi | +358 30 6090 508
Petra Tiirikainen | kasvumarkkinointipäällikkö | petra.tiirikainen(at)eilakaisla.fi | +358 30 6090 511

 

Lisää luettavaa: