Sosiaalisen median käyttöohjeet työntekijöille ja -hakijoille

Facebook, Twitter, Instagram ja LinkedIn ovat vain osa niistä sosiaalisen median kanavista, joissa ihmiset päivittäin kertovat itsestään. Omissa somepäivityksissä kannattaa kuitenkin aina käyttää harkintaa ja pitää mielessä, että usein sosiaalisessa mediassa edustaa myös työnantajaansa. Some-profiili kannattaakin miettiä sellaiseksi, joka antaa sinusta henkilönä, niin työntekijänä kuin -hakijanakin, oikeellisen mielikuvan. Mielikuvat kun ovat niitä vahvimpia vaikuttajia monessa asiassa, halusimme tai emme.


Työntekijä ei saa aiheuttaa vahinkoa työnantajalle

Jos sosiaalisesta mediasta käy ilmi henkilön työnantaja, edustaa hän sosiaalisessa mediassa esiintyessään myös työnantajaansa. Työntekijä ei siksi saakaan toimia niin, että siitä on työnantajalle vahinkoa. Vahinkoa voi aiheuttaa esimerkiksi työntekijän jakama luottamuksellinen, valheellinen tai loukkaava tieto. Ja vaikka alkuperäinen viesti olisikin ollut tarkoitettu vain pienelle ryhmälle, voi tieto aina levitä tarkoitettua laajemmalle yleisölle. Pahimmassa tapauksessa työnantaja voi pitää tapahtunutta vahinkoa perusteena työsopimuksen irtisanomiselle.

On todella tärkeää, että myös työnantaja käy some-keskustelun työntekijöidensä kanssa ja osoittaa, mikä on yrityksen ja työntekijän kannalta vastuuntuntoista käyttäytymistä julkisissa some-profiileissa. Jotta toimintatavat sosiaaliseen mediaan liittyen tulevat selviksi, työnantajan kannattaa laatia työntekijöilleen selkeät ohjeet, joissa määritellään, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua tietojen jakamista. Myös toimintatavat sosiaalisen median käytöstä työajalla on syytä ohjeistaa - halutessaan työnantaja voi kieltää sosiaalisen median käytön työajalla kokonaan.

Vastuu sosiaalisen median oikeellisesta käytöstä onkin siis niin käyttäjällä itsellään kuin työnantajalla. Sääntöjen noudattamisessa ja hyvässä maussa kannattaa olla tarkkana, jotta vältetään myrskyn syntyminen vesilasissa tai jopa vesilasillisesta.

"Vastuu sosiaalisen median oikeellisesta käytöstä on niin käyttäjällä itsellään kuin yönantajalla.

Sosiaalinen media tiedonlähteenä rekrytoinnissa

Sosiaalisen median kautta tapahtuva tiedonhaku työnhakijasta on kiellettyä, ellei työnhakija itse ole antanut siihen lupaa. Mikäli työnhakija on lisännyt esimerkiksi ansioluetteloonsa linkit some-profiileihinsa, tulkitaan se luvan antamiseksi.

Mikäli annat luvan käyttää somea tietolähteenä esimerkiksi rekrytointien yhteydessä, korostuu profiilisi sisällön ja ulkoasun tärkeys entisestään. Vaikka persoonaa ja omia ajatuksia halutaankin tuoda esiin somessa, kannattaa miettiä jälleen mielikuvaa jonka itsestäsi annat. Mielikuvien lisäksi on hyvä pitää mielessä asiat, joita somessa ei olisi suotavaa tehdä. Jos ei muuten niin hyvien käytöstapojen nimessä.

Somen ehdottomat EI:t:

  • Älä jaa yrityksen sisäistä informaatiota
  • Älä puhu pahaa kenestäkään
  • Älä valehtele tai johda harhaan
  • Älä lähde mukaan julkiseen loan heittoon
  • Älä ole anonyymi
  • Älä plagioi

Löydä uusi ura!

Käy katsomassa avoimet työpaikkamme ja rekisteröidy työnhakijaksi. Vaikka et juuri nyt aktiivisesti hakisikaan uutta työpaikkaa, suosittelemme luomaan kattavan profiilin ansioluetteloineen Kaislanet-palveluumme ja tilaamaan itsellesi työpaikkavahdin!

Katso avoimet työpaikat    Liity osaajayhteisöömme

Lisää luettavaa: