Harjoittelijasta taloushallinnon osaajaksi

Uratarinat | Eilakaisla |

Olen kolmannen vuoden kauppatieteiden opiskelija ja opintoni tulevat painottumaan rahoituksen puolelle. Päätin hakea ensimmäistä oman alani työpaikkaa Eilakaislalta, koska työ liittyi opintoihini ja uskoin saavani työn kautta arvokasta kokemusta tulevaisuuteni kannalta. Useiden haastatteluvaiheiden jälkeen minut valittiin ja sain paikan. Päätöstäni hakea Eilakaislalle en ole katunut päivääkään.

Aloitin harjoittelujakson Eilakaislan talouspuolella keväällä 2017 ilman aiempaa kokemusta taloushallinnon tehtävistä. Harjoittelu alkoi samanaikaisesti Eilakaislalla käynnissä olleen uuden järjestelmän käyttöönoton kanssa. Ensimmäiset viikot menivät varsin vauhdikkaasti uuden järjestelmän opettelussa. Tämän lisäksi sain kattavan perehdytyksen taloushallinnon eri työtehtävistä. Työnkuvani oli alusta asti selkeä ja kehittymiseni kautta työnkuvani on laajentunut. Toimenkuvaani kuuluivat taloushallinnon eri työtehtävät kuten myynti- ja ostoreskontran hoitaminen, laskutus, raportointi sekä muut kirjanpidolliset tehtävät kuten esimerkiksi palkkojen täsmäyttämiset. Näiden lisäksi työtehtäviini on lukeutunut myös muita päivittäisiä taloushallinnon tehtäviä, jotka ovat tuoneet rutiiniin mukavaa vaihtelua.

" Itselleni on ollut tärkeää, että kehittymiseni myötä myös työnkuvaani on laajennettu; uudet haasteet ovat tehneet työstäni entistä mielenkiintoisempaa

On ollut mielenkiintoista päästä näkemään henkilöstöpalvelualaa yhden Suomen osaavimman toimijan kautta. Itselleni on ollut tärkeää, että kehittymiseni myötä myös työnkuvaani on laajennettu; uudet haasteet ovat tehneet työstäni entistä mielenkiintoisempaa. Uusiin asioihin olen aina saanut tarvittaessa myös apua. Olen päässyt oppimaan paljon taloushallinnon työtehtävistä ja näitä oppeja tulen varmasti tarvitsemaan urallani jatkossakin.

Eilakaislan työilmapiiri on ollut todella avoin ja mukava, siihen on ollut helppo päästä mukaan. Työyhteisö on tukenut kehittymistäni ja mahdollistanut uusien asioiden oppimisen. Samalla opiskelun sovittaminen työn oheen on onnistunut ilman ongelmia ja olen pystynyt jatkamaan töitä opintojeni ohessa myös virallisen harjoittelujakson päätyttyä. Haluaisinkin jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia Eilakaislalaisia jatkuvasta tuesta ja hyvän työilmapiirin ylläpitämisestä. Erityisesti haluan kiittää talouspuolen ”tehotrioa” antoisasta ja varsin vaiherikkaasta ajasta tähän saakka, olette tehneet arjestani juhlaa.

Kirjoittaja Mikko Metsäranta työskenteli taloushallinnon harjoittelijana Eilakaislalla.

Lue, miten hakea työpaikkaa Eilakaislan kautta, klikkaa tästä >

 

Lisää luettavaa: