Työntekijän odotukset uudelta työnantajalta

Kun työntekijä aloittaa uudessa työssään, hän odottaa työnantajan – lain määräämien velvollisuuksiensa lisäksi – lunastavan muun muassa työhaastattelussa lupaamansa asiat. Työsuhde on kaksisuuntainen tie, joka toimii parhaalla mahdollisella tavalla kun molemmat tahot voittavat!
 
Työsopimuslaki määrittelee työantajan sekä työntekijän velvollisuudet. Työntekijöiden odotuksista työnantajan suuntaan puhuttaessa on olettamana aina se, että työsuhteen pohjana on lakien ja asetusten noudattaminen. Laissa määritellään selkeät raamit työnantajan velvollisuuksille ja niiden noudattaminen on ehdoton minimi.

Työhaastattelussa luvatut asiat tulee lunastaa. Jos työnantaja esimerkiksi lupaa kansainvälisen ja nuorekkaan työympäristön, sen tulee myös olla sitä. Pettymys on kova, mikäli vanhasta työstä on irtisanouduttu saatujen tietojen pohjalta eikä todellisuus vastaakaan kerrottua. Jo hakuvaiheessa on hyvä kertoa yrityskulttuurista, ympäristöstä sekä tulevista kollegoista. Hakijan pystyessä visualisoimaan itsensä yritykseen jo hakuvaiheessa, hänen on huomattavasti helpompi päästä sisään työyhteisöön sekä työtehtäväänsä.

Ennen rekrytointiin lähtemistä olisi hyvä miettiä tarkkaan oman yrityksen kulttuuria, työyhteisöä sekä niitä elementtejä, jotka yhdistävät yrityksessä työskenteleviä henkilöitä. Uusimmilta työntekijöiltä olisi hyvä kysyä, miten heidän haastattelussa saamansa mielikuva muotoutui erilaiseksi yrityksen arjessa.

Yrityksen sisäisen viestinnän toimivuus on tärkeää. Työntekijä toivoo, että työntekijän ja työnantajan sekä työntekijöiden välinen viestintä on sujuvaa. Kaikilla työntekijöillä tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus käyttää tietoa hyväkseen. Työntekijät toivovat avointa ja paikkansapitävää viestintää työnantajalta samoin kuin johto toivoo työntekijöiltä paikkansapitäviä raportteja ennusteiden laatimista varten. Tiedon pitää kulkea molempiin suuntiin.  Avoin ilmapiiri, motivointi ja aineeton palkitseminen ovat kallisarvoisia asioita, jotka eivät edes maksa mitään. Työntekijän huomioiminen ei vaadi paljon, mutta sillä on suuri vaikutus työntekijän viihtyvyyteen yrityksessä. Työpanoksesta kiittäminen on tehokkaampaa työntekijän motivointia kuin moni työnantaja arvaakaan. Pienillä teoilla on yleensä suuri merkitys yksittäiselle työntekijälle. Monet arvottavat esimerkiksi hyvän esimiehen ja ilmapiirin rahallista palkitsemista korkeammalle.

"Avoin ilmapiiri, motivointi ja aineeton palkitseminen ovat kallisarvoisia asioita, jotka eivät edes maksa mitään.

Työntekijä toivoo, että hänen työtehtävänsä sallivat hänen vahvuuksiensa hyödyntämisen parhaalla mahdollisella tavalla. Työnantajan toivotaan tarjoavan ilmapiirin ja ympäristön, jossa työntekijöiden parhaat puolet pääsevät esiin ja jopa korostuvat. Tietenkään aina työtekijä ei voi olla hänen suurimpien intohimojensa äärellä, mutta työnantajan on hyvä pyrkiä siihen, että ei tukehduttaisi työntekijän motivaatiota työllä, joka ei kuulu hänen vahvuusalueeseen laisinkaan. Kukaan kun ei ole kaikessa seppä! Jos työntekijä pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan, hän kokee todennäköisesti onnistumisen tunteita, jotka ovat taas oivia motivoimaan työntekijää.

Erinomaisena motivaationlähteenä toimii tieto siitä, että työntekijä pystyy suoraan omalla työllään vaikuttamaan yhteisen tavoitteen saavuttamisessa. Tavoitteet ovat selkeät ja konkreettiset ja työntekijää tuetaan niihin pääsyssä. Yhteisestä tavoitteesta viestiminen ja sen purkaminen yksilötasolle ovat työnantajan tärkeitä tehtäviä. Tietämättömyys johtaa tuloksettomuuteen ja mahdollisesti huonoon palautteeseen. Alisuoriutuminen on omiaan tuhoamaan työntekijän motivaation, eivätkä syyt tähän ole läheskään aina työntekijässä itsessään, tavoitteet on vaan saatettu kommunikoida vajavaisesti tai ei laisinkaan. Kun taas työntekijä on tietoinen omasta panoksestaan tulokseen, hän työskentelee motivoituneemmin ja pysyy yrityksessä todennäköisesti pidempään.


Kirjoittaja Taru Pietikäinen työskenteli Eilakaislalla rekrytointikonsulttina. Hänellä on vuosien kokemus monipuolisista asiantuntija- ja johtotason rekrytoinneista, kansainvälisistä rekrytoinneista, asiakkuusprojektien vetämisestä sekä uudelleensijoitusvalmennuksista ja Inhouse-konsultoinnista.

Lisää luettavaa: