Eilakaisla blogi

Antti Soro Eilakaislan toimitusjohtajaksi

Kirjoittanut Eilakaisla | 4.11.2022 6:30:00

Henkilöstöpalveluyritys Eilakaislan toimitusjohtajaksi on nimitetty 31.10.2022 alkaen Antti Soro (44). Soro on toiminut aiemmin Taloushallintoliiton toimitusjohtajana, johdon konsulttina ja kasvuyhtiösijoittajana sekä neuvonantajana. Koulutukseltaan Soro on diplomi-insinööri Otaniemestä, fysiikan ja matematiikan laitokselta. Soron työhistorian yhdistävänä tekijänä on digitalisaation hyödyntäminen liiketoimintaympäristöjen muutoksessa.

”Olen saanut olla mukana kiihdyttämässä digitalisaation aiheuttamaa työnkuvien muutosta. Työurat pirstaloituvat ja meidän jokaisen velvollisuus on uudistua, eli kouluttautua ja ottaa tietoisia askeleita eteenpäin, jotta pysymme kehityksessä mukana. On ollut palkitsevaa seurata, kuinka työntekijät ovat monesti säkenöineet uudenlaisissa rooleissaan, kun digitalisaatio on poistanut vanhoja työtehtäviä ja antanut tilaa uusille, vaativimmille, mutta tekijälleen merkityksellisemmille ja työnantajalle enemmän lisäarvoa tuottavalle työtehtäville”, Soro sanoo.

Soro on tehnyt urallaan paljon töitä sen parissa, kuinka työntekijöiden osaamista kehitetään ja potentiaali valjastetaan uudella tavalla työnantajien tarpeisiin. Eilakaisla auttaa tekijöitä ja työnantajia löytämään toisensa ympäri Suomen, joten tällä onkin painava rooli nykyisessä työmarkkinassa, jossa yritysten tarpeisiin valmiita ammattilaisia on jatkuvasti harvemmassa.

”Näen, että roolimme Eilakaislalla on kiihdyttää työelämän merkityksellisyyden tunteen kasvua. Autamme ihmisiä löytämään mielekkäitä työtehtäviä, joissa he pärjäävät, voivat kehittyä ja kokea olevansa oikeassa paikassa. Kun onnistumme tässä, työntekijät kokevat työssään merkityksellisyyttä, ja silloin myös asiakkaamme on tyytyväinen motivoituneesta työntekijästä”, kuvaa Soro.

Johtajana Soro uskoo esimerkin näyttämiseen ja heittäytymiseen. ”Olen kasvanut ja oppinut paljon johtajana. Tekemäni virheet johtajana ovat mielestäni opettaneet minulle eniten ja käytännössä lisänneet nöyryyttä, jota johtajalla ei koskaan voi olla liikaa. Osallistun itse ja menen epämukavuusalueelle aina kun sitä tarvitaan. Mielestäni on myös tärkeää tunnistaa, milloin tarvitaan oivalluttamista, pyytämistä, kehottamista ja milloin taas selkeitä suuntaviivoja – kaikille näistä on varmasti paikkansa, mutta tätä jatkuvasti edelleen opettelen.”

Henkilöstöpalveluala kasvaa vuosittain ja työelämän jatkuvat muutokset ennakoivat, että kehitys jatkuu positiivisena. Soro näkee alassa ja Eilakaislan roolissa paljon mahdollisuuksia.

”Vakitöistä tulee määräaikaisia, määräaikaisista töistä tulee projekteja ja toimeksiantoja eivätkä työntekijät sitoudu vuosiksi samaan työnantajaan. Digitalisaatio vaikuttaa siihen, kuinka tulevaisuudessa työt ja tekijät kohtaavat, ja näissä muutoksissa Eilakaislan on mahdollista tuottaa enemmän lisäarvoa. Monelle Eilakaisla on edelleen synonyymi koko toimialalle, mutta Eilakaisla on yrityksenä brändinsä tunnettuuttaan pienempi. Meillä on erinomaiset lähtökohdat markkinaosuutemme kasvattamiseen, ja sen teemme jatkossa toimialaosaamistamme syventäen ja sekä palvellen eri aloja paremmin ja laajemmin läpi koko Suomen”, toteaa Soro.

 

Lisätietoja:

Antti Soro | toimitusjohtaja | antti.soro(at)eilakaisla.fi | +358 (0)50 5163 388