Eilakaisla blogi

Asiakaspalvelun aurinkoinen löysi paikkansa henkilöstöalalta

Kirjoittanut Eilakaisla | 12.2.2016 6:07:00

Asiakaspalveluhenkisestä asenteestaan ja kielitaidostaan tunnettu Anne Wuori tuli Eilakaislalle Aula- ja toimistopalvelutiimiin heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 2010. Oma ammatinvalinta oli kuitenkin vielä kirkastumatta ja töiden tekeminen houkutteli.

”Ensimmäinen tehtäväni oli määräaikaisuus puhelinvaihteessa”, Anne kertoo. ”Asiakaspalvelun lisäksi vastuulleni kuului mm. liittymien tilaaminen ja hoito. Sitä seurasi pesti suurvaihteessa niin ikään määräaikaisella sopimuksella”.

Annen sopimusten vaihteluväli on neljän vuoden aikana ollut 5-10 kk ja kaikkia sopimuksia on haluttu jatkaa ensimmäisen työsopimuksen jälkeen. Anne on kuitenkin itse halunnut välillä pitää taukoa ja esimerkiksi keskittyä opiskelupaikan saamiseen.

Aula- ja toimistopalvelujen kiertävien asiakaspalveluassistenttien tiimissä Anne on viihtynyt syksystä 2014. Tällä hetkellä hänellä on vakituinen, kuukausipalkkainen sopimus. Anne hallitsee toistakymmentä Eilakaislan aula- ja puhelinvaihdekohdetta ja käy niissä säännöllisesti sijaistamassa työntekijöitä. Kiertävä assistentti tekee esimerkiksi lomatuurauksia.

”Tässä työssä pääsee näkemään todella erilaisia toimipaikkoja ja monelta eri toimialalta. Eri ääripäät toimintaympäristöinä avaavat silmiä ja osaa ajatella esimerkiksi sitä, mihin itse haluaisi pysyvämmin töihin joskus myöhemmin”, kiteyttää Anne työnsä positiivisimman puolen.

Annen mukaan työhön ei myöskään ehdi ”leipiintyä”, vaikka tehtävät ovatkin toistensa kaltaisia. Vaikka puhelinvaihteet ovatkin usein samanlaisia, on esimerkiksi uusien järjestelmien oppimiskyky nopeutunut.

”Vaihtelussa on toki hyvät ja huonot puolensa. Joskus muutos työpaikan sijainnista voi tulla samana aamuna esimerkiksi sairastapauksen vuoksi ja varsinkin talvella se voi tuntua raskaalta”.


Mielekkäimpiä tehtäviä ovat vaativammat aivotyöskentelyä vaativat työt, ja joskus toivoisikin, että asiakaspalveluassistentille uskallettaisiin luottaa enemmänkin sellaisia tehtäviä. Varsinkin aulapalveluiden työpäivät ja kiirepiikit vaihtelevat, joten välillä olisi aikaa myös hoitaa vaikkapa matkavarauksia.

Syksyllä 2015 Anne aloitti Haaga-Heliassa liiketalouden linjalla suuntautumisvaihtoehtonaan HRM, eli HR ja johtaminen. Tulevaisuudenala kirkastui Annelle työssä tekemisen kautta – Anne tajusi olevansa töissä alalla, jota haluaa myös opiskella. ”Oli hienoa huomata, että jo nyt opiskellessa opittua pystyy hyödyntämään Eilakaislalla ja toisinpäin. Koulussa käytössä oleva monimuoto-opiskelu on hyvä asia”, Anne pohtii.

Työskentelyn ja opiskelun yhteensovittaminen on ajoittain haastavaa, mutta Annen mukaan Eilakaislalla on pystytty joustamaan tarpeisiin. ”Asiaa auttaa se, että töissä viihtyy”, hän hymyilee iloisesti.

Entä millaisia terveisiä Anne lähettäisi yrityksille, joiden asiakaspalvelussa hän työskentelee?

”Mielekkäimpiä tehtäviä ovat vaativammat aivotyöskentelyä vaativat työt, ja joskus toivoisikin, että asiakaspalveluassistentille uskallettaisiin luottaa enemmänkin sellaisia tehtäviä. Varsinkin aulapalveluiden työpäivät ja kiirepiikit vaihtelevat, joten välillä olisi aikaa myös hoitaa vaikkapa matkavarauksia.”

 

Kirjoittaja Anne Wuori työskenteli Eilakaislan Mikonkadun toimiston vastaanotossa.