Eilakaisla blogi

Asiakkaat ja työntekijät tyytyväisiä Eilakaislan toimintaan

Kirjoittanut Eilakaisla | 28.12.2016 14:25:19

Eilakaisla arvioi sekä asiakkaidensa että työntekijöidensä tyytyväisyyttä kuukausittaisella kyselyllä. Kyselyn tarkoitus on seurata asiakkaiden tyytyväisyyttä toteutuneisiin rekrytointeihin ja parantaa toimintaa palautteiden pohjalta. Kyselyn avulla saadaan myös tietoa toiminnan vahvuuksista ja osa-alueista, joita asiakkaat eniten arvostavat. Työntekijöiden kuukausittaisen kyselyn tarkoitus on selvittää erityisesti, miten hyvin Eilakaisla onnistui tarjoamaan odotuksia vastaavaa työtä ja miten yrityksemme prosessit työntekijän kannalta toimivat.
 
Eilakaislalla seurataan tuloksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä kumulatiivisesti. Näin pystymme sekä reagoimaan lyhyen aikavälin poikkeamiin että näkemään, miten tyytyväisyys kehittyy pitkällä aikavälillä. Vuonna 2016  Eilakaislan työntekijöiden kuukausittaisen tyytyväisyyden keskiarvo toimintaamme on 4,5/5, kun mukaan on laskettu keskiarvio viimeiseltä kolmelta vuodelta. Kyselyssä kartoitetaan työntekijän näkemyksiä ja kokemuksia esimerkiksi Eilakaislan konsultin yhteydenpidosta ja työntekijän prosessien sujuvuudesta, palvelualttiudesta, palkkahallinnosta ja ohjeistuksesta.

"Kaikista vuokrahenkilöstön välitysfirmoista, joista minulla on kokemusta, on Eilakaisla ollut kokonaisuudessaan työntekijäystävällisin ja hoitanut kaikki asiat ammattimaisesti niin työntekijään kuin toimeksiantajaan nähden' 

Kuukausittaisen mittauksen lisäksi Eilakaisla teettää vähintään kahden vuoden välein laajan ja yksityiskohtaisen kartoituksen työntekijöiden työtyytyväisyyteen liittyvistä osa-alueista. Tänä vuonna toteutetussa tutkimuksessa erityisesti konsulttien ja palkanlaskijoiden toiminta arvioitiin erittäin korkealle, ja entisestään parantuneeksi vuoteen 2014 verrattuna:

  • lähes 80 % oli erittäin tyytyväisiä palkanlaskijoiden toimintaan tänä vuonna, sekä konsultteja että palkanlaskijoita kiitettiin erityisesti ammattitaidosta ja palveluhenkisyydestä
  • yli 83 %  vastanneista suosittelisi Eilakaislaa työnantajaksi
  • yli 60 % vastanneista arvioi kuitenkin työnhakuprosessin kokonaisuudessaan Eilakaislalla sujuvaksi

Kehittämistä kaipasi mm. Eilakaislan palvelukanava Kaislanet, joka uusiutuukin vuonna 2017.

Rekrytointiprosessi oli helppo ja tehtävään hyvin soveltuvat työntekijät löytyivät nopeasti

Myös asiakkaiden silmissä nautimme luottamusta HR-palveluiden toimittajana. Pitkän aikavälin tyytyväisyys toimintaamme on nyt hienosti 4,4/5, mikä kuvastaa jatkuvaa panostustamme asiakastyytyväisyyteen. Asiakkaillemme toteutettavassa kuukausittaisessa kyselyssa pyydetään arvioimaan mm. toimeksiannon sujumista, toimintaa yleisarvosanoin  ja kehityskohteita.
 
Kiitämme kaikkia palautteiden antaneita ja toivotamme mainiota uutta vuotta hyvin sujuneen yhteistyön merkeissä!
 
Lue lisää palveluistamme

Lue työntekijöidenmme kokemuksia työntekijätarinoista

Lue toimintamallistamme ja vastuullisuudesta