Eilakaisla blogi

Eilakaisla lahjoittaa 50-vuotisjuhlan kunniaksi henkilöstön ammattitaitoa ja aikaa työelämän kehittämiseen

Kirjoittanut Eilakaisla | 26.2.2021 7:31:18

Eilakaisla täyttää tänään 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi käynnistämme kampanjan, jossa yleisö voi ehdottaa kohteita, joihin eilakaislalaiset antavat vuoden aikana ammattitaitoaan ja aikaansa maksutta.

Eilakaisla odottaa yleisöltä ehdotuksia toimenpiteistä, joilla eilakaislalaiset voivat auttaa yksilöä, ryhmää tai yhteiskuntaa kohti parempaa työelämää.  

”Lupaamme toteuttaa vähintään kolme ehdotusta. Odotamme, että ehdotuksia tulee esimerkiksi syrjintää kohtaavien ryhmien työllistämisen edistämiseksi ja ilolla tällaisiin asioihin tartummekin. Osaamisemme on parhaimmillaan esimerkiksi työnhakusparrauksen, uravalmennuksen sekä työnantajien ja työnhakijoiden yhteen saattamisen parissa”, sanoo Eilakaislan toimitusjohtaja Erika Ehrnrooth. 

Osallistu ehdottamalla kohdetta kampanjasivulla

Mahdollisia lahjoituskohteita on paljon, joten ehdotuksia kerätään sivun kautta kaikilta aiheesta kiinnostuneilta. Ehdotuksen voi antaa työnhakija, työntekijä, työnantaja, tai kuka tahansa, joka on kiinnostunut työelämään liittyvän sosiaalisen vastuun kehittämisestä. Eilakaislan esiraati valitsee ehdotukset, joista yleisö saa äänestää ainakin kolme toteutettavaa toimenpidettä.

Tavoitteena on kohdistaa työaikaa monipuolistesti sellaisiin asioihin ja tahoihin, jotka avusta eniten hyötyvät. Kyseeseen voi tulla jo olemassa oleva hanke, tai uusi täysin uusi idea. Ehdotuksia kerätään kevään aikana ja toimenpiteitä käynnistetään sen jälkeen pitkin juhlavuotta.

”Meille eilakaislalaisille on tärkeää, että luomme toiminnallamme arvoa yhteiskunnalle muun muassa madaltamalla yritysten kynnystä työllistää ja auttamalla kaikenlaisissa elämäntilanteista ja taustoista tulevia ihmisiä löytämään työtä. Juhlavuoden aikana haluamme nostaa tämän vielä ihan uudelle tasolle", Ehrnrooth sanoo.

Eilakaisla on yhdistänyt hyviä työpaikkoja ja erinomaisia työntekijöitä jo 50 vuoden ajan. Se tarkoittaa yhteensä yli 150 000 solmittua työsopimusta. Henkilöstö valitsi sosiaalisen vastuullisuuden 50-vuotisjuhlavuotemme teemaksi.

”Olemme kotimaassa alan kokenein toimija ja tiedämme, että suomalainen työelämä ei ole vielä lähimainkaan valmis”, sanoo Ehrnrooth.

Tutustu kampanjasivuun ja juhli kanssamme hyvää työtä! >

Lisätietoja:

Erika Ehrnrooth | toimitusjohtaja | Eilakaisla Oy |erika.ehrnrooth(at)eilakaisla.fi | +358 30 6090 508
Petra Tiirikainen | kasvumarkkinointipäällikkö | petra.tiirikainen(at)eilakaisla.fi | +358 30 6090 511