Eilakaisla blogi

Kevään nimitysuutiset

Kirjoittanut Eilakaisla | 29.6.2017 10:34:07

Eilakaislalla on kevään 2017 aikana vahvistettu asiakaspalvelu- ja myyntiorganisaatiota ja sen johdosta tehty useampi henkilöstönimitys.


Eilakaislan johtoryhmään ja markkinointijohtajaksi on nimitetty 13.3.2017 alkaen, aiemmin Eiran sairaalassa projektipäällikkönä ja Ifolorilla markkinointijohtajana työskennellyt, KTM Erika Ehrnrooth. Erika vastaa markkinointistrategiasta, markkinoinnin ja viestinnän kehittämisestä ja seurannasta ja hän raportoi toimitusjohtaja Tom Kaislalle.

Henkilöstöpäälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi on 1.5.2017 lähtien nimitetty tradenomi Johanna Åström. Johanna siirtyi konserniin EKA Etelä Oy:stä, jossa hän vastasi palvelupäällikkönä henkilöstövuokrauksesta. Johannan alaisuuteen kuuluu henkilöstöhallinto mukaan lukien palkanlaskenta ja hän raportoi toimitusjohtaja Tom Kaislalle.

Henkilöstökonsultti, tradenomi Taru Sievänen ylennettiin EKA Etelä Oy:ssä 1.5.2017 lähtien henkilöstövuokrauksen tiiminvetäjäksi ja henkilöstökonsultti, tradenomi Anu Grekula vuorostaan EKA Länsi Oy:ssä 1.5.2017 lähtien Pohjois-Suomen alueen tiiminvetäjäksi. Taru Sievänen raportoi palvelujohtaja Tarja Forsblom-Korsille ja Anu Grekula palvelupäällikkö Eeva Hiiterälle.

Palvelupäälliköksi nimettiin 1.6.2017 EKA Itä Oy:ssä henkilöstökonsultti, tradenomi (YAMK) Pia Pipatti, 7.6.2017 EKA Keski Oy:ssä henkilöstökonsultti, KM/kasvatustieteiden maisteri ja tradenomi Kati Kulin ja EKA Länsi Oy:ssa, kasvatustieteiden maisteri Eeva Hiiterä 19.6.2017 alkaen. Palvelupäälliköt vastaavat omien aleuiden toiminnasta ja raportoivat palvelujohtaja Tarja Forsblom-Korsille.