Eilakaisla blogi

Miten hyvä työpaikkailmoitus kirjoitetaan?

Kirjoittanut Eilakaisla | 5.12.2018 7:36:00

Mitä laitamme työpaikkailmoitukseen? Millaisen kuvan annamme yrityksestämme? Millaisia hakemuksia saamme? Vai saammeko yhtään? Työpaikkailmoituksella on suuri rooli koko rekrytointiprosessin kulussa. Työpaikkailmoituksen tärkein tehtävä on varmistaa oikean tekijän löytyminen, mutta sillä voidaan myös vahvistaa työnantajakuvaa. Yleensä parhaaseen tulokseen päästään, kun ilmoitus tehdään yrityksessä yhteistyössä. Alla omat vinkkini toimivaan työpaikkailmoitukseen.

Usein työpaikkailmoituksessa kiinnitetään ensimmäisenä huomiota titteliin. Tätä tukee myös se, että sähköisissä hakukanavissa haut usein tehdään tittelin perusteella. Korostaisin tässä kohtaa palkkaavan yrityksen esille tuomista ja vinkkaan laittamaan yritysesittelyn heti työpaikkailmoituksen alkuun. Usein yritysesittelyt tehdään markkinointimielessä, joten kannattaa muistaa, että nyt kohdeyleisönä on työnhakijat. Muokkaa tekstiä siten, että tiedot ja luvut kiinnostavat juuri heitä, nosta tekstiin olennaista tietoa työnhaun kannalta. Lisää myös linkki yrityksesi verkkosivuille.

Työpaikkailmoituksen alussa kiteytä, mitä haetaan. Yhteen kappaleeseen voi laittaa tietoa mm. tehtävästä, työsuhteen luonteesta, muodosta ja työpaikan sijainnista. Vaikka kappale on lyhyt, kannattaa siihen panostaa - todennäköisesti tässä kohtaa työnhakija päättää, lukeeko ilmoituksen loppuun.


Panosta työpaikkailmoituksessa toimenkuvan sisältöön

Tehtävän kuvaus kertoo työnhakijalle työn sisällöstä. Toimenkuva on hyvä avata huolella, koska eri yrityksissä tietty titteli voi tarkoittaa hyvinkin erilaista toimenkuvaa. Vältä kuitenkin pitkää työlistaa, jossa kirjataan kaikki mahdolliset (ja mahdottomatkin) työtehtävät. Lähde liikkeelle hahmottelemalla kyseisen roolin perusarki - mistä tavallinen viikko koostuu, sen jälkeen kannattaa pohtia, onko rutiineja, jotka toistuvat kuukausittain tai kenties vuoden syklillä. Mikä on tehtävän rooli organisaatiossa, kenelle hän raportoi ja toimiiko esimiehenä muille. Onko roolissa tulos- tai projektivastuuta, osallistuuko tämä työryhmiin tai kuuluuko johtoryhmään. Keiden kanssa tässä tehtävässä tehdään arjessa työtä. Mikä on tehtävään soveltuva koulutustausta; kumpi on tärkeämpi, koulutus vai painotatko työhistoriaa?

Työnhakijat peilaavat usein omaa taustaansa työpaikkailmoituksen ”Toivomme sinulta” kappaleen sisältöön ja laskevat, mitkä vaaditut kriteerit he täyttävät. Keskity tärkeimpiin edellytyksiin ja mieti, mitkä hakijan vahvuudet tukevat työssä menestymistä. Hakijat käyvät usein hakemuksessaan ”vuoropuhelua” työpaikkailmoituksen kanssa, joten kannattaa tähän kappaleeseen kirjata juuri ne seikat, joihin toivoo hakijoiden ottavan kantaa.



Työnantajamielikuva suuressa roolissa työnhaussa

Tarjoamme sinulle” kappaleessa on yrityksesi mahdollisuus vakuuttaa hakija laittamaan hakemuksensa juuri teille. Hyviä vaihtoehtoja on kertoa yrityskulttuurista ja yrityksen arvoista, sekä avata, millaisia mahdollisuuksia työntekijöille on tarjolla ja millaisessa työyhteisössä työntekijä tulee työskentelemään. Usein saat parhaat oivallukset tähän kappaleeseen nykyisiltä työntekijöiltä, sillä he tietävät, mitä asioita työpaikalla eniten arvostetaan. Uskallankin väittää, että tässä kappaleessa tehdyillä lupauksilla ja niiden lunastamisella työsuhteen alettua varmistetaan hyvä pohja valitun henkilön pitkäaikaiselle sitoutumiselle yritykseen.

Lisää loppuun hakuohjeet aikatauluineen: jos aloitat haastattelut ennen hakuajan päättymistä ja olet aikeissa täyttää tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä, kerro siitä ilmoituksessa. Ilmoita myös aika ja kanava lisäkysymyksien esittämiseen ja huolehdi, että olet tällöin aidosti hakijoiden tavoitettavissa. Muista, että yksi soittajista saattaa olla juuri se, jonka palkkaat tehtävään - kohtaa kaikki hakijat asiallisesti ja tasavertaisesti, ole valmis käymään hyvää keskustelua ja kuuntele.

 

Työpaikkailmoituksessa kuva kertoo tuhat sanaa

Sanotaan myös, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Suosittelenkin lisäämään ilmoitukseen yrityksen brändiä tukevan kuvan. Erään asiakkaan kanssa ratkaisimme asian ottamalla kuvia heidän työntekijöistään, eli hakijan tulevista työkavereista – tämä toimi työpaikkailmoituksessa hyvin. Toistamalla työpaikkailmoituksessa tärkeimpiä avainsanoja, kuten titteliä, parannat ilmoituksen hakukonelöydettävyyttä.

Toivottavasti vinkkini auttavat juuri sinua tekemään teidän näköisen ja toimivan työpaikkailmoituksen!

Kirjoittaja Riikka Virtanen työskenteli palvelupäällikkönä Eilakaislalla. Hänellä on vuosien kokemus henkilöstöpalvelualalta.