Eilakaisla blogi

Piilotyöpaikat, onko niitä?

Kirjoittanut Minna Kauhanen | 4.8.2020 5:30:00

On kyseessä sitten oma päätös siirtyä kohti uusia haasteita tai itsestä riippumaton syy, joka tekee uuden työn etsimisestä ajankohtaista, on uuden työn etsiminen, sen hakeminen ja siinä aloittaminen kaikkinensa valtava ponnistus. Joskus projekti saattaa etukäteen tuntua ylitsepääsemättömältä – on vaikea hahmottaa, mistä aloittaa, keitä kontaktoida tai mistä ylipäätään löytää uutta työtä. Julkisen ilmoittelun lisäksi työmarkkinoilla on myös paljon paikkoja, jotka eivät aina päädy avoimeen hakuun, jolloin puhutaan piilotyöpaikoista. Miten sitten päästä käsiksi näihin piilossa oleviin työpaikkoihin?

Syntytarinat piilotyöpaikoille voivat olla moninaiset: joskus hakuprosessille ei ole aikaa, vaan uusi tekijä halutaan heti. Välillä ei haluta ilmoittaa uudesta paikasta avoimesti - taustalla voi olla esimerkiksi samaan tehtävään suoritettu, aikaisemmin epäonnistunut, rekrytointi tai haettava positio on uusi ja strateginen, joka halutaan pitää vielä salassa. Joskus tunnistetaan ensin talosta puuttuva osaaminen, sopiva tekijä ja lopulta tunnistetaan tarve, joiden ympärille paikka rakentuu. Näissä tilanteissa paikan nappaa se, joka on jo työnantajan tiedossa tai on onnistunut aikaisemmin luomaan kontakteja yritykseen.

Rakenna verkostosi myös työnhakua tukevaksi

Usein kuulee sanottavan, että "suhteilla ne paikat menevät". Nykyään näitä suhteita kutsutaan verkostoiksi, jotka ovatkin tehokas tapa lähteä piilotyöpaikkojen hakuun. Jos valitseva työnhakutilanteesi sallii, tee haustasi mahdollisimman läpinäkyvää tai tunnista vähintään tahot, joille voit ilmaista asiasta luottamuksellisesti. Kerro tilanteestasi kavereillesi, kollegoillesi ja omille yhteistyökumppaneillesi.

Somen voima on valtava ja se kasvaa päivittäin

  • Jos olet avoimesti työnhaussa voit julkaista oman avoimen työhakemuksen sosiaalisessa mediassa. LinkedIn pitää erityisesti videosisällöistä ja näiden katselukerrat kasvavat helposti, joten sisältö leviää laajalle. Pidä video ytimekkäänä ja pyydä verkostoltasi apua sen jakamisessa sekä kehota vinkkaamaan sinulle sopivista paikoista. 

  • Tunnista rekrytoinnin ammattilaisia ja seuraa heitä LinkedInissä
    Muista myös päivittää LinkedIn-profiilisi vastaamaan uutta tilannetta ja ole #OpentoWork!

  • Rakenna aktiivisesti omaa verkostoasi, nykyään ei enää tarvitse miettiä, kehtaako verkostoitumispyyntöä lähettää. Kun pidät profiilisi ammattimaisessa kunnossa ja hiot kuvat sekä tekstit viimeisen päälle, uskoisin viimeisenkin kynnyksen häviävän. Kun tunnistat sinua kiinnostavan yrityksen, laita päättäjä seurantaan ja kommentoi rohkeasti hänen julkaisujaan, jolloin jäät mieleen. Miksi et laittaisi suoraan viestiä tai aloittaisi keskustelua? Muistathan, että tässä positiivinen jälki ja kehut toimivat kritiikkiä paremmin. Toisaalta, kun kritiikki esitetään rakentavasti ja ammattimaisesti esimerkiksi huolen kautta, voi sen vaikutus olla myönteinen.

Tunnista työnhakupalvelut ja hyödynnä hakukoneita

Työnhakuportaaleiden lisäksi, työpaikkoja löytyy myös rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluiden verkkosivuilta, erilaisista ammatillisista Facebook- ja LinkedIn-ryhmistä, yritysten - etenkin isompien konsernien - omilta urasivuilta sekä oppilaitosten kanavista. Työpaikkoja kannattaa etsiä hakukoneiden avulla eri nimikkeitä kokeilemalla. Nimikehaku toimii hyvin myös perinteisissä ilmoituskanavissa; muista kokeilla hakuja sekä suomeksi että englanniksi. Vaikka työ tehtäisiin Suomessa ja suomen kielellä, titteleissä pätee usein kunkin työpaikan oma politiikka; esim. myyntipäällikkö voidaan hyvin ilmoittaa nimikkeellä Sales Manager. Ajoitus ratkaisee - usein uudet paikat julkaistaan maanantain ja tiistain aikana, mikä ohjaa myös hakijakäyttäytymistä. Entä jos paikka julkaistaan perjantaina ja haet siihen heti tulevan viikonlopun aikana? Kun valtavirta vasta availee rekrysivustoja ja ilmoitus kilpailee näkyvyydestä ja hakijoista vastajulkaistujen ilmoitusten kanssa, on sinun hakemuksesi jo prosessissa.

Askelta edellä avoimella hakemuksella

Monella yrityksellä on omalla työnhakusivustolla mahdollisuus jättää avoin hakemus. Näitä on paikoin kyseenalaistettu, mutta kun kyseessä on pikainen tarve, on kunkin rekrytoijan ensimmäiset toimenpiteet kysyä sisäisesti kollegoilta vinkkejä tekijöistä heidän verkostoistaan, sekä kurkata sopivaa ehdokasta omasta kannasta. Kun jätät avoimen hakemuksen, huolehdi hakemuksen sisällöstä ja avainsanoista – isoja hakemusmassoja käydään läpi boolen haun (boolean search) ja nykyisin yhä enemmän robotiikan avulla.

Kysy kokeneilta, tunnista omat kilpailuetusi

Omien vahvuuksien tunnistaminen vaatii usein pysähtymistä ja itsetutkiskelua. Mikä omassa osaamisessasi on ainutlaatuista, mitä kannattaa korostaa? Uran varrella kannattaa rohkeasti pyytää palautetta omasta tekemisestä ja vaatia myös rakentavaa palautetta, jotta tiedät, missä kehittyä. Yliopistot ja korkeakoulut hyödyntävät mukavasti mentorointia alumnitoiminnassaan ja tästä voi ottaa mallia myös omalla kohdalla. Mitä, jos kertoisit LinkedInissä kaipaavasi mentoria ja katsot, josko sellainen löytyisi omasta verkostostasi? Suosittelen mentoria alalta, jolle haluat tulevaisuudessa pyrkiä. Mentorisointisuhteen ei tarvitse olla monimutkainen tai raskas; muutama tapaaminen tai yhteinen lounas voi hyvin vastata mielessäsi pyöriviin kysymyksiin. Pyydä mentorilta rohkeasti neuvoa työpaikkojen löytämiseen ja hyödynnä tämän olemassa olevia verkostoja uusien kontaktien luomiseen. Hyvästä mentorisuhteesta hyötyvät molemmat - muista myös kysyä, kuinka voit itse olla avuksi.

 

Löydä uusi ura!

Käy katsomassa avoimet työpaikkamme ja rekisteröidy työnhakijaksi. Vaikka et juuri nyt aktiivisesti hakisikaan uutta työpaikkaa, suosittelemme luomaan kattavan profiilin ansioluetteloineen Kaislanet-palveluumme ja tilaamaan itsellesi työpaikkavahdin!