Eilakaisla blogi

Säännöllinen keikkatyö on monen opiskelijan toivetyötä

Kirjoittanut Eilakaisla | 6.8.2019 4:48:00

Tradenomiksi opiskeleva Maaria Päivärinta on työskennellyt Eilakaislan vuokratyöntekijänä parin vuoden ajan. Tänä aikana hänellä on ollut yli 30 työtoimeksiantoa ja arvokasta työkokemusta on karttunut monista eri tehtävistä. Opiskelijan rytmiin epäsäännöllinenkin keikkatyö on monesti se kaikkein toimivin ratkaisu. Näin myös Maaria Päivärinnan mielestä.

Henkilöstövuokraus säästää kaikkien vaivaa

Henkilöstönvuokrauksen hyötyjä perustellaan usein vain työnantajan näkökulmasta ja niistä korostetaan ajan ja vaivan säästöä. Mutta vuokratyö on usein myös työntekijälle se kaikkein paras vaihtoehto. Jos tavoitteena alunperinkin on löytää useita lyhyitä työsuhteita, on pelkästään hakemusten lähettämisessä iso työ.

Työ Eilakaislan kautta alkoivat pari vuotta sitten, kun muutin Helsinkiin. Hain keikkatöitä ja Eilakaislan kautta niitä alkoi löytyä. Jos itse hakisi tällaisia pätkätöitä niin hakemuksia pitäisi lähettää jatkuvasti ja se olisi ihan mahdotonta. Nyt kun olen Eilakaislan listoilla niin näitä töitä tulee juuri sopivalla tahdilla. Olen opiskelija ja pystyn sovittamaan näitä lyhyempiaikaisiakin töitä kätevästi opintojeni lomaan, sanoo Eilakaislan vuokratyösuhteissa pitkään ollut opiskelija Maaria Päivärinta.

Arvokasta työkokemusta eri tehtävistä

Nuoren keikkatöitä hakevan opiskelijan ykkösprioriteetti on yleensä saada lisäansioita opiskelujen rahoittamiseksi. Toinen tärkeä tekijä on vaihtelevista työtehtävistä saatava työkokemus, jota voi hyödyntää tulevaisuuden työnhaussa ja työn tekemisessä.

Parasta tässä keikkatyössä on ollut työtehtävien monipuolisuus ja vaihtelevuus. Olen toiminut mm. aulatyöntekijänä, asiakaspalvelun ja taloushallinnon tehtävissä sekä messuilla ja myyjänä. Minulla on ollut yli 30 toimeksiantoa. Ne ovat vaihdelleet yhden päivän keikoista muutaman kuukauden rupeamiin. Nykyisessä työpaikassani olen ollut puoli vuotta, kertoo Maaria Päivärinta.

Tähtäimessä tulevaisuuden toivetyöpaikka

Nuorelle työntekijälle jokainen uusi työtilaisuus opettaa ei pelkästään uutta työtehtävää vaan myös miten erilaiset työympäristöt, tiimit ja työnantajat toimivat. Niihin on hyvä peilata omaa arvo- ja ajatusmaailmaa ja miettiä mihin tulevaisuuden vakituisissa työsuhteissa kannattaa kiinnittää huomiota.

– Nämä eri työt ja vaihtelevat työtehtävät ovat antaneet itselleni hyvän kuvan siitä, millaisessa työympäristössä haluaisin joskus tehdä työtä vakituisesti. Avoimuus ja lämpö, joita olen joissain paikoissa saanut osakseni ja kokea, ovat minulle tärkeitä tekijöitä, sanoo Maaria Päivärinta, ja jatkaa: Opiskelen Haaga-Heliassa tradenomiksi ja pääaineenani on Aviation Business. Vaikka en näissä työpaikoissa ole päässyt vielä ilmailualan kanssa tekemisiin, niin olen ihan varma, että pystyn hyödyntämään näitä kokemuksia tulevaisuudessa.

Eilakaisla on sekä työnantaja että kumppani

Vuokratyösuhteissa työntekijän työnantajana on henkilöstövuokrausyritys. Henkilöstövuokrauksessa Eilakaisla tekee työsopimuksen vuokratyöntekijän kanssa vastaten kaikista työnantajan velvoitteista ja kustannuksista, kuten hallinnollisista työsuhdeasioista, palkanmaksusta, palkkojen sivukuluista ja työterveyshuollosta.

– Yhteistyö Eilakaislan kanssa on sujunut aivan erinomaisesti. Pidämme säännöllisesti yhteyttä ja välillä käymme kehityskeskustelujakin. Minulla on ollut muutamakin yhteyshenkilö siellä ja heitä kaikkia yhdistää ominaisuudet luotettavuus ja innostavuus. On aina kiva saada heiltä soitto ja kuulla kysymys: Sopiiko sinulle tulla töihin?, Maaria Päivärinta kertoo.


 

 

Löydä uusi ura!

Käy katsomassa avoimet työpaikkamme ja rekisteröidy työnhakijaksi. Vaikka et juuri nyt aktiivisesti hakisikaan uutta työpaikkaa, suosittelemme luomaan kattavan profiilin ansioluetteloineen Kaislanet-palveluumme ja tilaamaan itsellesi työpaikkavahdin!