Eilakaisla blogi

Näistä syistä työyhteisövalmennukseen kannattaa panostaa

Kirjoittanut Rami Räty | 19.3.2024 6:00:00

Henkilöstön substanssiosaamisen kehittämisen lisäksi myös erilaiset työyhteisövalmennukset ovat nousseet yhä tärkeämmäksi osaksi yritysten tuloksellista toimintaa. Tämän pääsin todistamaan myös itse käytännössä ollessani yrittäjä, kun kollegani kanssa pääsimme valmentamaan yhtä Suomen suurimmista hoiva-alan yrityksiä ja kiertämään heidän kymmenillä toimipisteillään ympäri Suomen. Työyhteisövalmennus on todella laaja käsite ja se voi tarkoittaa eri organisaatioille eri asioita. Tarkastellaan tässä blogissa työyhteisövalmennuksen tavoitteita sekä muutamia teemoja, jotka ehdottomasti nostaisin toimivan ja tuloksellisen työyhteisön rakennuspalikoiksi. 

 

Mitkä ovat työyhteisövalmennusten ensisijaiset tavoitteet ja hyödyt?

Työyhteisövalmennuksen ensisijainen tavoite on vahvistaa tiimityöskentelyä, kommunikointia ja yhteistyötä työpaikalla. Kun työntekijät oppivat ymmärtämään toistensa vahvuudet ja heikkoudet, roolit ja vastuut sekä työskentelemään yhdessä tehokkaasti, se johtaa parempaan tuottavuuteen ja työtyytyväisyyteen. Lisäksi se voi vahvistaa tiimihenkeä ja parantaa työn tehokkuutta ja laatua.

Omasta mielestäni yksi merkittävimmistä työyhteisövalmennuksen hyödyistä on konfliktien hallinta. Jokaisessa työyhteisössä syntyy joskus ristiriitoja ja erimielisyyksiä. Niiden hallitseminen ja ratkaiseminen on avainasemassa, jotta ne eivät häiritse työn sujuvuutta. Työyhteisövalmennuksen avulla työntekijät oppivat tunnistamaan konfliktitilanteet varhaisessa vaiheessa ja käyttämään rakentavia käytäntöjä niiden ratkaisemiseksi. Konflikteja ei tulekaan pelätä, sillä parhaimmassa tapauksessa hyvin hoidettu konfliktitilanne voi auttaa työyhteisöä kehittymään. 

Toinen vähintäänkin yhtä merkittävä osa ja hyöty työyhteisövalmennuksissa on vuorovaikutustaitojen kehittäminen. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat huipputiimin kivijalka ja edellytys luottamuksen rakentumiselle. Toimiva viestintä on olennaista tehokkaan tiimityön kannalta. Työyhteisövalmennuksen avulla työntekijät oppivat kuuntelemaan toisiaan paremmin, ilmaisemaan itseään selkeästi ja kunnioittamaan toistensa näkemyksiä. Tämä johtaa avoimempaan ja läpinäkyvämpään työilmapiiriin, joka edistää innovaatiota ja luovuutta, mikä puolestaan johtaa suoraan tuottavuuden paranemiseen. 

Millainen olisi juuri teille sopiva valmennus?

Jotta työyhteisövalmennuksesta saadaan mahdollisimman tehokas, on tärkeää, että se räätälöidään organisaation tarpeiden mukaisesti. Valmennuksen tulisi olla interaktiivinen, käytännönläheinen ja osallistava, jotta työntekijät voivat soveltaa oppimiaan taitoja suoraan työpaikalla. Säännöllinen seuranta ja arviointi auttavat varmistamaan, että valmennuksen tavoitteet saavutetaan ja että tarvittaessa osataan tehdä muutoksia.

Muista, että uutta kehittäessä kaikki menee harvoin kerralla maaliin. Takapakeista ei saa menettää toivoa, vaan on hyvä miettiä uudelleen ja tehdä tarvittavia korjaustoimenpiteitä. Tärkeää on, että ei ”hiljaisesti” palata vanhaan, vaan jatketaan kehittämistä. 

Työyhteisövalmennus on tehokas työkalu organisaatioiden suorituskyvyn ja menestyksen parantamiseksi. Sijoitus työyhteisövalmennukseen voi olla ratkaiseva tekijä organisaation kilpailukyvyn ja pitkän aikavälin menestyksen kannalta.

Olisiko myös teidän organisaatiollenne ajankohtaista kokeilla työyhteisövalmennusta? Me Eilakaislalla autamme asiakkaitamme erilaisissa valmennuksissa, räätälöiden ne asiakkaidemme tilanteeseen. Toteutamme Eilakaislalla erilaisia valmennuksia erilaisiin tarpeisiin, erityisesti muutosturvavalmennuksia. Kaikki valmennuksemme räätälöidään aina yrityksen yksilöllisiin tarpeisiin ja tilanteeseen. Kerron mielelläni lisää eri vaihtoehtoista, niin luodaan juuri teille sopiva valmennuspaketti! 😊