HR-osaaminen käytössä päivittäin

Uratarinat | Eilakaisla |

Granlundilla HR-asiantuntijana työskentelevä Nina Puttonen toimii vahvassa roolissa uuden HR-järjestelmän käyttöönotossa sekä palkanlaskennassa. Tulevaisuuden näköpiirissä on laajentaa myös mm. työhyvinvoinnin kehittämistehtävien pariin. Nykyisestä työstään Nina kokee saavansa onnistumisen tunteita päivittäin. Uusi mielekäs työ löytyi Eilakaislan kautta.

Ninan työnhakuprosessi eteni nopeasti Eilakaislalta tulleen yhteydenoton jälkeen.

”Eilakaislalta otettiin minuun yhteyttä, sillä olin rekisteröitynyt heille työnhakijaksi silloisen työnantajani organisaatiomuutosten vuoksi. Jo heti puhelinkeskustelun perusteella tehtävä kuulosti minulle sopivalta ja olin valmis sopimaan haastattelun. Parin päivän päästä istuinkin jo Eilakaislan toimistolla tapaamassa toimeksiantoa hoitavaa konsulttia”, Nina kertaa.

"Omasta hakuprosessistani annan arvosanaksi täyden kympin


Haastattelu meni hyvin ja hyvin pian Nina oli jo haastattelussa asiakkaalla. ”Keskustelussa heidän kanssaan minulle vahvistui lopullisesti, että tämä on minun paikkani. Tulin valituksi tehtävään, allekirjoitin työsopimuksen Granlundin kanssa ja aloitin työt intoa täynnä. Heti ensimmäisestä työpäivästä tiesin, että olen tullut kotiin. Ja tuo tunne on säilynyt kiireisten työpäivien keskellä koko syksyn ajan”, Nina iloitsee.


Lisävastuuta luvassa

Tulevaisuudessa Nina pääsee todennäköisesti keskittymään nykyisten tehtävien lisäksi myös työhyvinvoinnin kehittämiseen ja yhteistyöhön työterveyshuollon kanssa. ”Onnistumisen tunteita tulee töissä koko ajan. Antoisinta työssäni on laaja tehtäväkenttä – saan tuoda koko osaamiseni käyttöön eikä kahta samanlaista työpäivää ole”, Nina kertoo.

Mikäli Nina vielä uudelleen joutuisi työnhakutilanteeseen, olisi ensimmäinen yhteydenotto Eilakaislalle. ”Eilakaislalla tunnistettiin osaamiseni ja ohjattiin oikeaan tehtävään. Tiedottaminen toimi koko prosessin ajan hyvin ja kokonaisuudesta jäi todella hyvä fiilis. Olenkin jo suositellut Eilakaislaa monille kontakteilleni ja jos itse joutuisin vielä uudelleen työnhakutilanteeseen, ottaisin ensimmäisenä yhteyttä Eilakaislaan”, Nina Puttonen kertoo ja jatkaa ”omasta hakuprosessistani annan arvosanaksi täyden kympin.”

Lisää luettavaa: