Kesätyöntekijän huolellisella perehdytyksellä kohti molemminpuolista voittoa

Kevätauringon pilkahtaessa ensimmäistä kertaa pilvien takaa aloittavat monet yritykset kesäsijaistusten pohtimisen. Kuinka monta kesätyöntekijää palkataan, mistä heidät löydetään, kuka vastaa rekrytoinnista ja aikataulujen koordinoimisesta. Jotta yritys saa parhaan hyödyn tulevista työntekijöistään ja jotta myös nämä uudet työntekijät oppivat mahdollisimman paljon, on heidän perehdytys suunniteltava ajatuksen kanssa. Huolellisella perehdytyksellä nuoret työntekijät saavat mahdollisimman positiivisen kokemuksen työelämän aloituksesta, heille jää motivoitunut ja osaava olo, jonka myötä he pystyvät parempaan työpanokseen. Myös yrityksen työnantajamielikuva saa positiivista vahvistusta, kun sana laadukkaasta ja monipuolisesta perehdytyksestä liikkuu.

Usein kesätyöntekijöiksi valikoituu uransa alkupuolella olevia tulevaisuuden talentteja. Osalla perustiedot työsuhteen ehdoista, työpaikan toimintamalleista ja esimerkiksi vuosilomalaista ovat jo hyvinkin hallussa aiempien työsuhteiden ajalta, mutta perehdytyksen suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon, että näin ei välttämättä ole kaikkien kohdalla. Huolellisesti suunniteltu ja koordinoitu perehdytys onkin hyvä aloittaa näistä asioista.

Työsopimus ja talon sisäiset toimintamallit

Ensimmäisenä vaiheena on käydä työsopimus kohta kohdalta läpi ja selittää, mitä mikäkin kohta tarkoittaa. Nuorelle kesätyöntekijälle esimerkiksi työehtosopimus voi olla käsitteenä uusi tai hänellä ei ole minkäänlaista käsitystä, miten vuosilomat kertyvät. Erilaisten talon sisäisten arvojen ja toimintamallien läpikäyminen tuo uudelle työntekijälle varmuutta, että hän osaa toimia oikein. Myös organisaatiorakenteen läpikäymiseen on hyvä varata aikaa. Organisaation eri tasot ja toimenkuvat voivat nuoren korvaan kuulostaa heprealta, mutta niiden ymmärtäminen helpottaa oman tehtävän omaksumista ja esimerkiksi avun pyytämistä hankalassa tilanteessa.

Kesätyöntekijän toimenkuvan läpikäynti tehtävä kerrallaan

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä osa-alueena, on oman toimenkuvan huolellinen läpikäynti yksi tehtävä kerrallaan. Pelkkä tehtävien näyttäminen ei aina välttämättä riitä, sillä perehdyttäjälle itsestään selvät termit, kuten vaikkapa osto- ja myyntireskontra, voivat jälleen nuoren korvaan kuulostaa oudolta salakieleltä ja sen vuoksi termistö onkin ensin ymmärrettävä, jotta toimenkuvan voi kokonaisuudessaan sisäistää.

Perehdytykseen käytetty aika maksaa itsensä varmuudella takaisin. Työntekijän on helppo antaa täysi panoksensa yrityksen käyttöön, kun hän tietää, mitä häneltä odotetaan ja miten siihen päästään. Hän työskentelee motivoituneempana ja myös virheitä tapahtuu vähemmän. Perehdytykseen käytetty aika mahdollistaa myös turvallisen työskentelyn ja tapaturmien välttämisen. Parhaimmillaan motivoivat ja onnistuneet kesätyökokemukset tarjoavat nuorelle ison annoksen lisää itseluottamusta ja kipinän omien urahaaveiden pohdintaan.

Rekrytointi >
Rekrytointipalvelun tilauslomake >

New call-to-action

 

Kirjoittaja Janica Weintraub toimi palvelupäällikkönä ja hänellä on lähes kymmenen vuoden kokemus aula- ja toimistopalveluiden tuottamisesta asiakas- ja työntekijälähtöisesti.

Lisää luettavaa: