Kuinka onnistua rekrytoinnissa monipuoliseen taloushallinnon kehityksen tehtävään?

Rekrytarinat-podcastin kauden toisen jakson vieraina ovat Woltin Director, Finance Development Hoiman Tang sekä hänen tiimiläisensä Finance Development Manager Petri Pirhonen. Hoimanin tiimi työskentelee Woltilla taloushallinnon kehityksen parissa, eli he toimivat talous- ja tuotetiimien välimaastona auttamassa mm. kaikessa tuotteiden koodaukseen ja verotukseen liittyvässä. Jaksossa pureudutaan mm. siihen, kuinka löytää työntekijä rooliin, jossa tarkkoja osaamisvaatimuksia ja tehtäväkenttää ei ennalta vielä tarkkaan tiedetty. Kuuntele jakso >

Wolt on kasvanut viime vuosien aikana huomattavasti

Hoiman on työskennellyt Woltilla noin 5 vuotta. Tänä aikana yrityksen toiminta on kehittynyt ja kasvanut valtavasti. Hoimanin aloittaessa yrityksessä työskenteli noin 150 henkilöä ja he operoivat 4 maassa, kun taas nyt yrityksellä on työntekijöitä yli 5 000 ja yritys toimii 23 maassa, myös EU:n ulkopuolella.

Kasvu on tuonut lisää resursseja, esimerkiksi työntekijöitä koodauksen pariin on saatu paljon enemmän. “Skaalautuvuus on muuttunut todella paljon ja tekeminen on paljon strukturoidumpaa”, Hoiman toteaa.

Myöskään Hoimanin nykyään luotsaamaa Finance Development -tiimiä ei ollut tuolloin 5 vuotta sitten olemassa, vaan tiimi syntyi kasvun ja kehityksen myötä.

"Erityisesti taloushallinnon ammattilaisten työpaikoissa LinkedIn ja meidän omat sivut on iso juttu.”

Petri oli työskennellyt aiemmalla työantajallaan 5 vuotta, kun hänelle tuli tunne, että työpaikkaa voisi olla aika vaihtaa. Tuolloin hän huomasi LinkedInissä Woltin työpaikkailmoituksen, joka herätti heti mielenkiinnon: sekä yritys että heidän tuotteensa olivat kiinnostavia.

Woltin omat rekrytoinnin ammattilaiset päättävät, missä kanavissa yritys ilmoittaa auki olevista työpaikoista. Parhaiten etenkin taloushallinnon ammattilaiset on saavutettu LinkedInin sekä Woltin omien nettisivujen kautta, eivätkä ns. perinteisemmät työnhakukanavat ole olleet yhtä toimivia. 

Monipuolisen työnkuvan selkeytys työpaikkailmoitukseen voi tuottaa haasteita

Hoiman kertoo, että tehtävän kuvaus voi olla haastavaa, kun työnkuva on todella monipuolinen eikä tehtäväkenttää vielä tiedetä täysin: Woltilla taloushallinnon kehityspuolen työtehtävät voivat liittyä kaikkeen, mikä koskee rahaliikennettä, verotusta tai kirjanpitoa. Työnkuvan laajuus ja toisaalta tulevien kehitystarpeiden tuomat muutokset tulevaisuudessa tuovat haastavuutta tehtävänkuvan tarkkaan selkeyttämiseen työpaikkailmoituksessa. 

“Yritimme mahdollisimman geneerisesti kertoa, että tämä on taloushallinnon kehitystä tuotteen kanssa", Hoiman toteaa ja lisää, että työpaikkailmoituksiin on pyritty tuomaan selkeyttä avaamalla työtehtäviä käytännön esimerkkien avuin.

Petri muistelee omaa työnhakuaan sekä Woltin työpaikkailmoitusta: “Sanoisin, että tiesin aika hyvin, mitä haen. Ilmoitus antoi melko hyvän mielikuvan siitä, että työssä tehdään paljon töitä eri tiimien kanssa. Kyllähän se on kuitenkin ollut vähän erilaista, mitä silloin ajattelin."

Woltin oma rekrytointiammattilaisten tiimi on tukena prosessin eri vaiheissa

Woltilla on iso rekrytoinnin tiimi, joka tekee Woltin rekrytointeja globaalilla tasolla 23:een eri maahan ja hyvin erilaisiin rooleihin. Tukena on myös paikallisia rekrytoijia sekä alihankkijoita.

Rekrytointiammattilaisten tiimi muun muassa suunnittelee isossa kuvassa perusrungon, mitä Woltista halutaan kertoa työpaikkailmoituksissa. Myös tiimi, johon henkilöä rekrytoidaan, saa kertoa omalla tavallaan itsestään ja tiimin toiminnasta.

Työpaikkailmoituksiin ei laiteta suoraan tulevan esihenkilön yhteystietoja, vaan inhouse-rekrytoijat hoitavat ensimmäiset tiedustelut, joita hakijoilta saadaan – tiedusteluja kun voi tulla hyvin runsaasti.

“Inhouse-rekrytoija antoi minulle listan niistä henkilöistä, jotka hän oli käynyt läpi ja jotka olivat kertoneet mielenkiinnostaan. Katsoimme yhdessä, ovatko nämä kandit sellaisia, joiden kanssa haluaisin enemmän jutustella", Hoiman tarkentaa yhteistyötä inhouse-rekrytoijan kanssa.

Kun Hoiman sai inhouse-rekrytoijilta listan potentiaalisista hakijoista, hän soitti itse kandidaatit läpi ja järjesti työhaastattelut. Ne henkilöt, jotka pääsivät jatkoon työhaastattelusta, saivat ennakkotehtävän. Tehtävät pohjautuivat oikeisiin tilanteisiin ja hakijan oli määrä tuoda esiin, miten he kuvatuissa tilanteissa toimisivat.

Tehtävä oli Petrin mieleen: “Tehtävä oli erittäin hyvä ja se haastoi aika paljon. Aikaa se vei jonkin verran, mutta oli 100 %:sti sen väärti. Kun tulin yritykseen töihin, huomasin, että hei, täällähän on nämä samat dokumentit, joita duunasin silloin.”

Laaja osaaminen oli valttikortti, kun tarvittua osaamista ei vielä tarkkaan tiedetty

Puheen kääntyessä siihen, mikä erotti Petrin hakijajoukosta, Hoiman kertoo Petrin erottuneen kokonaistaustansa avulla. Petri oli toiminut aiemmin myös tilintarkastajana sekä talouspäällikkönä. Tämä antoi kuvan, että Petri pystyy työssään hallitsemaan hyvin oman tehtäväkenttänsä.

Myös Petri itse kertoo, että toi työnhaussa esiin kattavaa yleisosaamista monilta eri osa-alueilta.

“Rooli, jota etsimme, oli aika yleinen, kun emme etukäteen tienneet, millaista osaamista me tarvitsemme. Tällöin pitää osata vähän kaikkea taloushallinnon puolelta, jotta voi laaja-alaisesti sopeutua niihin tuotekehitysasioihin, joita työssä tulee eteen", Hoiman perustelee.

Käytännön esimerkit vakuuttavat työnhakijassa

Petri antaa oman vinkkinsä työnhakijoille: “Ole avoin osaamisestasi ja avaa sitä kunnolla. Avaa siis syvemmin kaikkia eri osa-alueita projektitasolla.”

Hoiman täydentää työnantajan näkökulmasta: “Hyvässä työpaikkailmoituksessa kerrotaan, millaista henkilöä tai millaisia ominaisuuksia haetaan – jos koet työnhakijana olevasi tähän sopiva, korosta näitä asioita. Kerro käytännön esimerkkien kautta, miksi olet esimerkiksi “ahkera”, millä tavalla se ilmenee? Ei myöskään riitä, että kerrot olleesi vuosikausia taloushallinnossa töissä, vaan tuo esille käytännön kautta, millaisia työtehtäviä tai projekteja olet tehnyt.”

 

 

Lisää luettavaa: