Mitä minä työnhakijana saan irti henkilöarvioinnista?

Apua! Pääsin jatkoon, mutta nyt minua halutaan testata!”, on varmasti yksi tyypillisimmistä reaktioista, kun työpaikkaa haettaessa pääsee finalistien joukkoon. Henkilöarviointeja ja kykytestejä käytetään tyypillisesti rekrytointien työkaluna, mutta myös tiimien rakennuksen tukena yritysten muutostilanteissa sekä henkilökohtaisen urasuunnittelun apuna. Arvioinneilla tuotetaan nimittäin tärkeää tietoa ei vain yrityksen tarpeisiin - niistä hyötyy myös testattava itse!

Testitilanne on jännittävä paikka, jolle on löydettävä oma aikansa muutenkin jo täydestä kalenterista. Moni testattava usein pohtiikin, hyötyykö hän itse henkilöarvioinneista mitenkään. Jokaisella testattavalla on kuitenkin oikeus nähdä raportti omista tuloksista, unohtamatta olennaisena osana testausta suorittavan konsultin kanssa käytävää palautekeskustelua. Näiden tulosten ääreen kannattaa pysähtyä hetkeksi, sillä tulokset voivat yllättää monellakin tapaa.

Ota aikaa tulosten analysointiin

Oikein ja huolellisesti tehdyt henkilöarvioinnit tukevat usein testattavan omaa käsitystä itsestään; myynti­henkisellä henkilöllä voi korostua esimerkiksi verkostoitumisen taidot ja kaupallinen ajattelukyky. Nämä asiat eivät välttämättä tule testattavalle yllätyksenä, mutta ne antavat hyvää vahvistusta omalle käsitykselle itsestään ja tulosten pohjalta voi olla helpompi rakentaa esimerkiksi työnhakukirje, jossa kuvailee itseään. Tiettyjen ominaisuuksien korostuminen tuloksissa voi tuoda henkilölle myös lisää itseluottamusta ja laajentaa itsetuntemusta.

Testitulokset voivat myös avata henkilön ajattelua oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Kun hän huomaa tiettyjen piirteiden ja toimintamallien vahvuuden tuloksissaan, voi hän uskaltautua kokeilemaan uusia suuntia uralleen.

Ei myöskään ole lainkaan harvinaista, että henkilöarvioinnin tulosten joukossa on myös pieniä yllätyksiä. Joskus tietyt luonteenpiirteet tai toimintamallit voivatkin olla merkittävämpiä, mitä henkilö itse on ajatellut. Testattava voi esimerkiksi kuvitella olevansa hyvinkin tarkka ja yksityiskohtiin keskittynyt, mutta testitulokset näyttävätkin, ettei hänen aina olekaan helppo seurata tarkkoja ja yksityiskohtaisia prosesseja, vaikka hän muuten työskenteleekin pilkuntarkasti.

Testitulosten lukeminen ja palautekeskustelun käyminen voi olla testattavalle hyvinkin avaava kokemus, joka mahdollistaa henkilökohtaisen kasvun ja kehittymisen.

Henkilöarvioinneista tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta

Luonnollisesti soveltuvuustestit tuovat rekrytointiprosesseihin ja esimerkiksi tiimien rakennukseen myös tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Yksilön eteneminen ei ole vain esimiehen henkilökohtaisten mielipiteiden varassa, sillä testien jälkeen henkilöistä on vertailukelpoista näyttöä ja testitulokset antavat suuntaa valinnalle. Tämä tuo turvaa jokaiselle yksilölle.

Henkilöarviointien käyttö haastaa myös yritykset todella pohtimaan, mitä he ovat hakemassa ja rakentamassa, sillä oikeiden testien valitseminen vaatii perusteellisen pohjatyön. Näin myös tehtävään valittava henkilö voi olla varma, että tehtävää on pohdittu tarkasti ja oikea henkilö tulee valituksi juuri kyseiseen tehtävään soveltuvimpana kandina.

Joten, ensi kerralla, kun saat kutsun henkilöarviointiin, unohda jännitys ja ryhdy toimeen rohkein mielin. Todennäköisesti tulet näkemään, että tunnet itsesi hyvin, opit uutta itsestäsi ja voit olla varmempi, että prosessi on huolellisesti suunniteltu ja hoidettu.

Teksti päivitetty 2.7.2020

 

Kirjoittaja Janica Weintraub toimi palvelupäällikkönä ja hänellä on lähes kymmenen vuoden kokemus aula- ja toimistopalveluiden tuottamisesta asiakas- ja työntekijälähtöisesti.


Löydä uusi ura!

Käy katsomassa avoimet työpaikkamme ja rekisteröidy työnhakijaksi. Vaikka et juuri nyt aktiivisesti hakisikaan uutta työpaikkaa, suosittelemme luomaan kattavan profiilin ansioluetteloineen Kaislanet-palveluumme ja tilaamaan itsellesi työpaikkavahdin!

Katso avoimet työpaikat    Liity osaajayhteisöömme


Psst!
Palkkaavana esimiehenä on sinun hyödyllistä tietää, että Eilakaislalla käytämme testauksessa SHL:n (SHL Talent Measurement Solutions) kehittämiä toimivia työkaluja, jotka antavat puolueettoman kannanoton henkilön menestymiseen avoimessa tai nykyisessä tehtävässään. Verkossa tehtävien kykytestien avulla saadaan arvokasta tietoa henkilön työpersoonallisuudesta, motivaatiosta ja kyvyistä. Lue lisää henkilöarvioinnista kollegani Jaana Kesäläinen-Ruoholan kirjoituksesta "Mitä kaikkea henkilöarvioinneilla voi testata?" ja olethan meihin yhteydessä, jos haluat kysyä lisää!

Lataa maksuton opas henkilöarvioinneista!

Lisää luettavaa: