Mitä urheilu on opettanut, jota nyt voin hyödyntää työelämässä?

Ottaessani ensi askeleet työelämässä omalla alallani sekä päätettyäni jatkaa urheilu-uraani mietin urheilun opettamia työelämätaitoja - mitä kaikkea urheilu on antanut, jota voin nyt hyödyntää työssäni. Huomaan asioita olevan yllättävän paljon.

Työtä yhteisen tavoitteen eteen

Urheilu on opettanut olemaan osana joukkuetta ja tekemään yhdessä töitä yhteisen tavoitteen eteen. Joukkueurheilussa joukkue koostuu monista erilaisista persoonista, joiden kanssa on tultava toimeen ja pystyttävä keskustelemaan. Kaikkia yhdistää yhteinen tavoite parantaa joukkueen suoritusta, auttaa toisiamme pelaamaan paremmin ja saavuttamaan paras mahdollinen tulos yhdessä. Yksilöiden omien henkilökohtaisten tavoitteiden lisäksi joukkuetta ohjaa aina yhteinen tavoite.

Myös työssäni olen osa joukkuetta. Olen osana sekä testaustiimiä, sekä projektissa olen osana tiimiä testaajana. Tiimissäni on paljon erilaisia ihmisiä, persoonia, jopa eri kansallisuuksia. Olen lyhyessä ajassa tarvinnut apua muilta tiimiläiseltäni sekä tehnyt yhteistyötä heidän kanssaan. Tiimityö tuntuu työelämässäkin luonnollisesta ja saan tiimiläisistäni samanlaista tukea kuin joukkueesta urheilussa. Joukkueurheilun tavoin meillä kaikilla on omat henkilökohtaiset tavoitteet, mutta myös koko tiimin yhteinen.

Palaute ohjaa suoritusta parempaan

Joukkue pyrkii yhdessä eteenpäin kohti yhteistä tavoitetta. Haluamme kaikki parhaan mahdollisen suorituksen, eikä kaikki aina mene niin kuin haluaisi. Joskus tulee epäonnistumisia. Silloin on pohdittava, mikä meni pieleen ja miten sama voidaan ensi kerralla välttää. Peleissä virheen sattuessa yleensä valmentaja antaa palautetta, miten omaa suoritusta voisi parantaa. Palautteen antaminen on tärkeää, jotta virheestä voisi oppia. Tärkeää on myös vastaanottaa palaute, vaikka se ei aina olisikaan itselle mieluinen ja saattaa joskus jopa tuntua kritiikiltä itseä kohtaan.

Palautteen vastaanottaminen on tärkein työelämätaito, minkä urheilusta olen oppinut. Palaute pyrkii ohjaamaan suoritusta parempaan. Se ei ole, tai ainakaan sen ei ikinä tulisi olla, mitään henkilökohtaista. Palautteen antaja ei halua sinulle pahaa mieltä, vaan hän haluaa kehittää suoritustasi, jotta voit auttaa tiimiäsi kohti yhteistä tavoitetta. Palaute on mahdollisuus oppia ja kehittyä.

Kärsivällisyyden jalo taito

Urheilu on opettanut myös kärsivällisyyttä. Aloitin jääkiekon 10 vuotiaana eikä kehitys ole tullut/ tapahtunut hetkessä. Harjoittelua täytyy edelleen jatkaa, enkä silti koskaan ole pelaajana täydellinen – aina on jotain, missä voin kehittyä.

Tämän olen huomannut myös työelämässä. Olen kehittynyt osassa asioissa nopeasti, mutta huomaan myös, että on paljon asioita, joissa haluan olla parempi. Olen kuitenkin hyväksynyt sen, etten osaa vielä kaikkea ja että vain ajan kanssa minusta voi tulla parempi niissä asioissa, joita en vielä osaa niin hyvin kuin haluaisin. Yritän kuitenkin aina tehdä parhaani ja pyytää tiimiläisiltäni apua kun sitä vielä joissain asioissa tarvitsen.

Välillä on hyvä ”päästää irti”

Kun jääkiekko vie tunteitani välillä laidasta laitaan, olen myös huomannut sen, että elämässä on paljon muutakin kuin jääkiekko. Vaikka rakastan pelaamista ja jääkiekkoa, on siitä osattava irtautua, jotta siitä voi nauttia myöhemmin. Harvoin mitään voi tehdä vuosia 24/7.

Saman opin olen siirtänyt työelämään. Pidän työstäni ja olen nauttinut näistä uusista haasteista, joita se on minulle tarjonnut. Työasioiden miettiminen päivän jälkeen on luonnollista, mutta hyvä on kuitenkin päästää asioista irti, irtautua siitä ympäristöstä ja niistä ajatuksista, joita työpäivän aikana on ollut ja tehdä ja ajatella jotain ihan muuta. Silloin seuraavana työpäivänä on enemmän energiaa ja pystyy taas nauttimaan siitä, mitä on tekemässä.

 

Eilakaisla tuki Espoon Blues -naisten joukkuetta kaudella 2018-19, jonka myötä saimme Ellan vieraskynän blogiimme.

Löydä uusi ura!

Käy katsomassa avoimet työpaikkamme ja rekisteröidy työnhakijaksi. Vaikka et juuri nyt aktiivisesti hakisikaan uutta työpaikkaa, suosittelemme luomaan kattavan profiilin ansioluetteloineen Kaislanet-palveluumme ja tilaamaan itsellesi työpaikkavahdin!

Katso avoimet työpaikat    Liity osaajayhteisöömme

Lisää luettavaa: