Rekrytoinnin ammattilainen yhden viestin päässä!

Me Eilakaislalla hoidamme asiakkuuksia sovitun hoitomallin mukaisesti. Avaan blogissani hoitomalliamme käytännössä.  

Yhteistyö perustetaan huolellisella pohjatyöllä. Esittelemme alkuun itsemme ja henkilöstöpalvelumme sekä tutustumme asiakasyritykseen ja heidän toimintaansa. Tämän pohjatyön haluamme tehdä mahdollisimman huolellisesti. Pystymme sen jälkeen palvelemaan asiakasta paremmin ja myös asiakkaalle muodostuu ymmärrys, missä kaikissa HR-asioissa hän voi matalalla kynnyksellä puoleemme kääntyä.

Kun yrityksessä tulee tarve käynnistää uuden henkilön rekrytointiprosessi, käymme alkuun huolellisesti läpi toimenkuvan, kompetenssivaatimukset sekä muut toiveet yritykseen palkattavasta osaajasta. Rekrytointiprosessin aikana voimme vahvistaa asiakasyrityksen työnantajamielikuvaa, pystyessämme kertomaan hakijoille kattavasti sekä yrityksestä että avoimesta toimenkuvasta. Suunnitelma rekrytoinnin etenemisestä, käytettävistä työkaluista ja aikataulusta tehdään yhdessä asiakkaan kanssa. Tällä varmistamme rekrytointiprosessin onnistumisen, kun kaikille on selvää, miten on tarkoitus edetä, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja millä aikataululla. Tarvittaessa hakustrategiaa voidaan myös muuttaa, jos tehtävän täyttäminen sitä vaatii.

Yhteistyön vahvistaminen säännöllisellä yhteydenpidolla

Asiakkaitamme palvellaan aina saman yhteyshenkilön toimesta. Tällä vahvistamme yhteistyötä sekä syvennämme molemminpuolista luottamusta. Suuryrityksille rakennamme oman asiakkuustiimin, jolla varmistamme tehokkaan tiedonjaon ja sen, että asiakasta palvelee aina heidän yrityksensä tunteva konsultti. Haluamme oppia tuntemaan asiakkaamme ja heidän työyhteisönsä niin hyvin, että voimme tarjota heille sopivia työntekijäehdokkaita myös proaktiivisesti, vaikka aktiivista rekrytointiprosessia ei olisikaan käynnissä.

Olemme asiakkaisiimme aktiivisesti yhteydessä myös silloin, kun toimeksiantoa ei ole käynnissä. Meille on tärkeää selvittää, miten rekrytoimamme henkilöt ovat sopeutuneet työyhteisöön ja miten he suoriutuvat päivittäisessä työssään. Haluamme myös kuulla asiakkaan sen hetkisistä kuulumisista sekä suunnitelmissa olevista projekteista, jotta osaamme varautua jo etukäteen mahdollisesti tuleviin hakuihin, sekä tarjota neuvoa ja tukea asiakkaan kysymyksiin.

Monipuoliset henkilöstöpalvelut saman katon alta

”Hei Anna, meillä on yrityksessä tapahtumassa muutoksia. Olisiko sinulla tänään aikaa hieman sparrailla asiasta?”. Tällaisen viestin yksi pitkäaikaisista asiakkaistani lähetti minulle eräänä aamuna. Olimme tehneet yhteistyötä jo pitkän aikaa, joten hänen oli helppoa lähestyä minua tekstarilla. Aiemmin olimme olleet heille apuna rekrytoinneissa, tällä kertaa tukeamme kaivattiin YT:n jälkeiseen aikaan, uravalmennuksen muodossa irtisanotuille työntekijöille. Asiakkaamme koki, että olisimme paras kumppani myös tähän tilanteeseen, tunsimmehan heidän yrityksensä jo entuudestaan niin hyvin. Ammattitaitoomme ja palvelumme laatuun oli mahdollista luottaa erinomaisesti sujuneen pitkän yhteistyön ansiosta.

Eilakaislan asiakkuudenhoitomallin ydinajatus: Oli asiakas pieni tai suuri, suomalainen tai kansainvälinen tai riippumatta siitä, millä toimialalla se toimii – on jokainen asiakas meille yhtä tärkeä!


Lue lisää rekrytointipalveluistamme > 
Lue lisää henkilöstövuokrauksesta >

Kirjoittaja Anna Nikkinen työskenteli Eilakaislalla palvelupäällikkönä. Hänellä on vuosien kokemus henkilöstöpalvelualalta.

 

Lisää luettavaa: