Tee hyvisteko, käytä suomalaista palvelua

Kuluva vuosi on kaikin tavoin ollut poikkeuksellinen ja historiallinen. Keväällä pandemian alkuvaiheessa tehtiin vertailuja erilaisiin historiallisiin tapahtumiin ja aikakausiin. Ne vertailut ovat nyt kadonneet, eikä kukaan edes yritä verrata tätä poikkeuksellista aikaa mihinkään aiempaan. Monet asiat tulevat olemaan pysyvästi erilaisia tämän vuoden jälkeen - niin hyvässä kuin pahassa.

Olen huomannut monien ennen kuluvaa pandemiavuotta aluillaan olleiden asioiden saaneen tästä ajasta valtavan nosteen ja ohituskaistan kehityksen maantiellä. Etätyö, verkkokauppa ja digitaalisten alustojen hyödyntäminen kaikkeen mahdolliseen ovat tämän ajan voittajia. Samoin meidän suomalaisten halukkuus valita vastuullinen, suomalainen ja työtä Suomeen tuova vaihtoehto on kasvanut erittäin voimakkaasti tämän vuoden aikana – vaikka trendi onkin voimistunut jo viimeiset 5 vuotta. Tätä trendiä on tukenut paikallisuuden ja läpinäkyvyyden sekä vastuullisuuden arvostaminen.

Suomalaisen työn tukeminen nousi tärkeimmäksi vastuullisuusteoksi 

Olemme luodanneet suomalaisten asenteita ja arvoja tämän vuoden aikana usean eri tutkimuksen kautta ja havainneet, että nyt arvostetaan yrityksiä ja brändejä, jotka tuovat työtä Suomeen ja luovat tulevaisuudessa uusia työpaikkoja. Kun kysyimme suomalaisilta, mitä he pitävät yritysten tärkeimpänä vastuullisuustekona tässä ajassa, nousi kärkeen suomalaisen työn tukeminen. Tämä on erittäin ymmärrettävää tilanteessa, jossa meillä on 90 000 työllistä vähemmän kuin vuosi sitten ja sadat tuhannet suomalaiset ovat olleet lomautettuina tai joutuneet irtisanotuiksi.

Me suomalaiset ymmärrämme siis yrittämisen ja pitkäjänteisen yritystoiminnan arvon ehkä paremmin kuin koskaan ennen – nimenomaan työpaikkojen säilymisen ja uusien syntymisen kautta. Suurin työllistäjä Suomessa on ylivoimaisesti palvelusektori, yli 70 % yksityisen sektorin työpaikoista on jo palveluammatteja ja tulevaisuudessa tämä kehitys vain kiihtyy.

Meistä jokainen voi vaikuttaa valinnoillaan

Siksi onkin merkittävä vastuullisuusteko Suomessa tehtävän työn ja hyvinvoinnin puolesta, jos me päättäjinä kotona tai työpaikoilla valitsemme suomalaisen palvelutuottajan joka tuo työtä Suomeen. Kannustammekin tekemään näitä hyvistekoja suomalaisen työn puolesta pitkin vuotta, niin pienissä kuin suurissa valinnoissa.

Perheyritys Eilakaisla on kantanut Avainlippua osoituksena suomalaisen työn edistämisestä jo vuodesta 2005. Yrityksen pitkäjänteinen työ on erinomainen esimerkki siitä, miten yhdessä voimme auttaa suomalaista työtä nousemaan tästä haastavasta ajasta. Eilakaislan palvelut auttavat Suomessa toimivia yrityksiä löytämään osaajia erilaisiin tarpeisiin ja samalla tuovat työn suurelle määrälle suomalaisia.

Lue lisää henkilöstöpalveluista >
Lue lisää vastuullisuudesta >

Lisää luettavaa: