Helppoa työhyvinvointia

Työhyvinvointi | Eilakaisla |

Monet työnantajat pyrkivät parantamaan henkilöstönsä työhyvinvointia monenlaisin tavoin. On lounas- ja liikuntaseteleitä, virkistyspäiviä ja kesäjuhlia. Edellä mainitut edut ovat hienoja asioita mutta toisaalta aika turhia, jos organisaation perusasiat eivät ole kunnossa.

Mikään ei paranna työhyvinvointia niin kuin hienot työkaverit. Kun asioita tehdään hyvällä työmoraalilla ja iloisella mielellä, on töihin jokaisen helppo tulla. Työyhteisö ymmärtää, että tekevälle sattuu ja tiukoissa tilanteissa osataan myös tarjota apua. Välillä otetaan taas rennommin, kahvitauolla on hauska tehdä yhdessä ristikoita ja vaihtaa viimeisimpiä kuulumisia.

Parhaimmissakin työyhteisöissä aina välillä syntyy konflikteja. Silloin esimiehen asema korostuu. Reilu ja kaikkia osapuolia kuunteleva esimies on kullan arvoinen. Tärkeää on myös, että esimies osaa olla jämäkkä. Kuultuuan kaikkia, tilanne täytyy myös ratkaista. Ratkaisu ei tietenkään miellytä kaikkia mutta esimiehen pitää viedä tilanne kohti parempaa ja todeta, että nyt on aika tehdä asiat niin kuin hän sanoo ja siirtyä eteenpäin.

Eräässä tylsääkin tylsemmän valtion viraston osastolla on mainio esimies. Resursseista oli tiukkaa, joten työnantajan pussista ei senttejä herunut virkistäytymistä varten. Hän päätti jutella henkilöstön kanssa työhyvinvoinnista; yhtenä päivänä he kaikki istuivat alas puhumaan asioista, joiden ansioista on mukava tulla töihin, mikä taas tuntuu hankalalta ja mihin he kaikki pystyisivät itse vaikuttamaan. Päivän lopuksi esimies järjesti äänestyksen: kuka on työyhteisössä se henkilö, joka eniten edistää kaikkien työhyvinvointia. Äänestyksen voittajaa kuvailtiin ahkeraksi, reiluksi ja hauskaksi työkaveriksi, joka tulee ihan kaikkien kanssa hyvin toimeen. Voittaja on luonteeltaan aika nöyrä, eikä hän pidä suurta meteliä itsestään. Siitä syystä tunnustus oli hänelle todella suuri juttu. Palkinnoksi hän sai muiden askarteleman kortin ja suklaalevyn.

Palkinto sinänsä oli vähän sivuseikka, sillä tärkeintä oli omilta työkavereilta saatu kiitos. Tunnustus, joka tulee kaikkein lähimmiltä on yleensä hyvin merkityksellinen. Kannattaa siis kiittää työkavereita tasaisin väliajoin!

Lisää luettavaa: