Näistä syistä työpaikkoja kannattaa mainostaa sosiaalisessa mediassa

Oletko päätynyt selaamaan kiinnostavaa työmahdollisuutta somemainoksen kautta tai jopa löytänyt nykyisen tai aiemman työpaikkasi somessa näkyneen mainoksen myötä? Työpaikkojen mainonta sosiaalisessa mediassa on suosittua ja kannattavaa. Tässä blogissa kerron, miksi työpaikkoja kannattaa mainostaa sosiaalisessa mediassa. 

Osaajapula jyllää edelleen

Työpaikkailmoitusten lisämarkkinoinnin tarve on nyt entistä suurempi, jotta potentiaaliset osaajat tavoitetaan ja rekrytointiprosessi saadaan maaliin onnistuneesti. Aktiivisia työnhakijoita on vähemmän ja eivät he itse päädy selaamaan eri työnhakukanavia työpaikkoja etsien. Tämä tarkoittaa, että rekrytoijien on tultava heidän luokseen ja nähtäville. Näin tavoitetaan myös ne osaajat, jotka voisivat olla työmahdollisuudesta kiinnostuneita. Kuten kollegani Antti kirjoitti blogissaan osaajapulan taklaamisesta: ”työpaikkailmoitusten julkaisu ja passiivinen odottelu ei tällä hetkellä tuota kovin hyviä tuloksia”.

Erityisen tarpeellista rekrymarkkinointi  on haastavissa hauissa, jossa osaajia ei meinaa löytyä. Silloin rekrytoijan on todella tärkeää olla itse aktiivinen ja mennä osaajien luokse. Näissä hauissa kannattaa hyödyntää somemainonnan lisäksi aktiivista hakijoiden tavoittelua eli Talent Sourcingia

Somenäkyvyydellä on suuri merkitys sekä työpaikalle, että brändille

Työpaikan somessa mainostamisen pohjimmainen syy on tietenkin saada työpaikalle lisänäkyvyyttä, jotta tehtävään sopiva työntekijä löytyy. 

Olemme Eilakaislalla toteuttaneet työpaikkojen somemainontaa sekä omiin sisäisiin työpaikkoihimme, että asiakasyrityksillemme. Esimerkiksi viime kesänä teimme TikTok-videon asiakaspalveluassistenttien rekrytoinnista. Kyseinen video keräsi heti näkyvyyttä orgaanisesti sekä pienesti maksetun näkyvyyden myötä (tällä hetkellä näyttökertoja miltei 70 000), lisäksi saimme videon myötä useita yhteydenottoja todella potentiaalisilta työnhakijoilta! Tiimistämme löytyy ainakin yksi henkilö, joka päätyi tätä työtä hakemaan nähtyään kyseisen TikTokin. 😊

Lisäksi olemme tehneet erilaisia ja erikokoisia mainoskampanjoita Instagramissa, Facebookissa ja LinkedInissä mm. metsäteollisuuden alalle (kampanja saavutti miltei 100 000 henkilöä ja keräsi klikkejä yli 5 000) sekä erilaisiin asiakaspalvelutehtäviin (klikin keskimääräinen hinta noin 0,25 €). Tärkeää on kuitenkin huomioida, että mainoksen saamat klikkien määrät vaihtelevat paljon mm. budjetin ja kohderyhmän koon mukaan!

Tällaisilla mainoskampanjoilla – sekä yksittäisillä mainoksilla – saadaan lisättyä myös rekrytoivan tahon eli yrityksen näkyvyyttä sopivalle, valitulle kohderyhmälle. Brändin näkyvyys potentiaalisten työnhakijoiden silmissä ei ole vähäistä, sillä vaikka mainostettu työpaikka ei vastaisi omia taitoja, voi kuitenkin yritys tuntua kiinnostavalta ja jäädä mieleen. Muista siis panostaa työpaikkamainoksessa brändisi tunnistettavuuteen!

Tarkat kohdennusmahdollisuudet – näy tarkasti niille, keille haluat

Eri sosiaalisen median alustoilla (kanavasta ja sen mainostyökalusta riippuen) työpaikkailmoitusta voi mainostaa hyvin tarkalle ja räätälöidylle kohderyhmälle muun muassa paikkakunnan, kiinnostuksen kohteiden ja kanavasta riippuen myös toimialan, yrityksen tai osaamisen mukaan. 

Jos työpaikkailmoituksella etsitään vaikkapa entry-level myyjiä tai tuotantotyöntekijöitä, jolloin sopiva kohderyhmän ei tarvitse olla kovin tarkka, voi kohdennuskin olla melko laaja esimerkiksi tiettyjen kiinnostuksen kohteiden ja paikkakuntien perusteella. Jos taas kyseessä on hyvin spesifi asiantuntijarooli, jossa on tietyt osaamisvaatimukset ja kyseessä on senior-tason tehtävä, mainonta kannattaa kohdentaa tarkasti osaamisen, toimialan, kokemustason tai jopa työpaikan mukaan!

Mainostyökaluista saa tietoa kampanjan toimivuudesta ja tehokkuudesta sekä sen ollessa käynnissä että loputtua. Tämä data antaa hyvää pohjaa toiminnan kehittämiselle, eikä päätöksiä rekrymarkkinointiin liittyen tarvitse tehdä arveluiden varassa. 


Sosiaalisen median kanavat ovatkin loistava keino kuulua ja näkyä laajalle kohderyhmälle, kasvattaa brändinäkyvyyttä sekä lisätä mahdollisuuksia löytää juuri oikea henkilö etsittyyn tehtävään. Me Eilakaislalla teemme jatkuvasti erilaisia markkinointikampanjoita monipuolisille toimialoille, joten antamalla rekrytointisi ammattilaistemme käsiin, saat käyttöön myös työkalupakkimme rekrymarkkinoinnista. Voitaisiinko siis teidän työpaikkaanne mainostaa kohdennetusti sopivilla somealustoilla? 📲

Lisää luettavaa: