Tukitoimintojen ulkoistaminen on win-win -ratkaisu

Sana ulkoistaminen herättää poikkeuksetta tunteita. Usein ulkoistaminen ajatellaan negatiivisena ja pelottavana asiana tai tilana, jossa työntekijän olosuhteet väistämättä huononevat. Me näemme asian toisin.

Eilakaislalla koemme ulkoistamisen tilanteena, jossa yritys haluaa keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa, minkä vuoksi se kääntyy palveluntuottajan puoleen, jonka ydinliiketoimintaa on henkilöstöresursseihin liittyvien palvelumallien tuottaminen. Eilakaislan kokemus ulkoistettujen aulapalveluiden tuottajana juontaa juurensa 1990-luvun alkupuolelle, jolloin rakennettiin ensimmäiset täysin ulkoistetut aulapalveluratkaisut. Kuluneet vuodet ovat antaneet paljon näkemystä ja kokemusta siitä, minkä takia esimerkiksi aulapalvelun ulkoistaminen on usein kannattavaa.

Lataa maksuton opas aulapalveluista

Eilakaislan aula- ja toimistopalvelut tuottavat asiakasyrityksen sisällä arvokasta tukitoimintoa, joka mahdollistaa yrityksen keskittymisen omaan ydinliiketoimintaansa. Ulkoistettuna palveluna Eilakaislalta voi ostaa mm. aula- ja puhelinvaihdepalvelun, postitus-, skannaus- ja arkistointipalveluita sekä asiakaspalvelu- ja assistenttipalveluita.

Mitä hyötyjä palvelu sitten tuottaa yritykselle?

  1. Helppous ja huolettomuus

    Palvelun tuottaminen lähtee asiakasyrityksen tarpeesta, jossa huomioidaan toimenkuva sekä odotukset työntekijän suhteen. Eilakaisla rekrytoi palvelua tuottavan henkilön omalle palkkalistalleen yhteistyössä asiakkaan kanssa. Työsopimus solmitaan Eilakaislan ja työntekijän välille. Työntekijälle maksetaan kilpailukykyistä palkkaa ja hän pääsee osalliseksi Eilakaislan hyvistä työsuhde-eduista ja erinomaisesta työterveyshuollosta. Kun henkilö aloittaa työskentelyn asiakasyrityksessä ja on perehtynyt tehtäviinsä, ryhdytään Eilakaislalla varmistamaan myös sijaistuspalveluiden toimivuutta. Vakituisen henkilön ollessa sairaana, vuosilomalla tai muutoin sovitusti poissa, vastaa ulkoistetun palvelukohteen toimivuudesta Eilakaislan asiakaspalveluassistenttien tiimi, jotka on aina perehdytetty tehtäviin etukäteen. Asiakkaan ei tarvitse koskaan menettää yöuniaan pohtimalla, kuka avaa aamulla puhelinvaihteen tai keittää ensimmäiset kahvit, sillä Eilakaislan asiakaspalveluassistentit saapuvat myös äkillisissä sairastapauksissa paikalle ennen aulan ja vaihteen aukeamista.

  2. Kustannussäästö ja kulujen ennakointi

    Asiakkaan ulkoistaessa tukitoimintonsa Eilakaislan hoidettavaksi, tietää hän kuukausittaiset kustannukset tarkasti. Eilakaisla kantaa riskin sairaspoissaoloista sekä huolehtii sijaisten palkoista, työnantajavelvoitteista ja palvelun tuottamista varten tehtävästä hallinnollisesta työstä. Asiakas voi ennakoida kuukausittaiset kustannukset jo budjetointivaiheessa eikä yllätyksiä synny. Myös asiakkaan oman henkilökunnan työaikaa säästyy, kun he eivät joudu pohtimaan rekrytointeihin, työsuhdeasioihin tai sijaistuksiin liittyviä kysymyksiä.

  3. Kokemus ja kehittäminen

    Eilakaislan pitkä kokemus erilaisista palvelukokonaisuuksista mahdollistaa toimenkuvan, työntekijän ja toimitiloihin liittyvän kehittämisen, järkeistämisen ja tehostamisen. Kun ammattilainen hoitaa tukitoiminnot, saa yrityksen avainhenkilöt keskittyä omiin tehtäviinsä eikä heidän tarvitse kuluttaa kallista aikaansa esimerkiksi matkajärjestelyiden tekemiseen. Eilakaislalaiset hoitavat tehtävän tehokkaasti, aikaa säästäen ja ennen kaikkea laadukkaasti. Vuosien yhteistyö tutkintoja tuottavan yhteistyökumppanin kanssa varmistaa, että Eilakaislan palvelukohteiden työntekijöillä on halutessaan mahdollisuus suorittaa esim. merkonomintutkinto työn ohella ja kehittyä toimisto- ja asiakaspalvelutehtävissä myös teoreettisella tasolla.

Kiteytettynä ostamalla ulkoistetun palvelun:

  • asiakas saa itselleen paremmat yöunet, asiakaslähtöisen ja kehittyvän palvelun sekä kurissa pysyvät kustannukset
  • työntekijä saa itselleen kunnioittavan ja luotettavan työnantajan, draivikkaat työkaverit sekä mahdollisuuden henkilökohtaiseen kehittymiseen
Tämä jos mikä on WIN-WIN -ratkaisu!

Lue lisää Eilakaislan tarjoamista Aula- ja toimistopalveluista, klikkaa tästä >

 

Kirjoittaja Janica Weintraub toimi palvelupäällikkönä ja hänellä on lähes kymmenen vuoden kokemus aula- ja toimistopalveluiden tuottamisesta asiakas- ja työntekijälähtöisesti.

Lisää luettavaa: