Vastuullisuus työelämän muutoksissa tarkoittaa sitä, että työnantaja kantaa huolta työntekijöistään myös silloin, kun työsuhde päättyy. Se on arvojen mukaista toimintaa, joka heijastuu koko organisaation kulttuuriin ja maineeseen. Vastuullinen työnantaja ei toimi vastuullisesti vain kriisitilanteissa – vaan rakentaa kulttuuria, jossa ihmisistä huolehditaan läpi koko työsuhteen elinkaaren.
Muutosturvavalmennus on konkreettinen osoitus tästä arvolähtöisestä toiminnasta. Valmennus tarjoaa irtisanotuille työntekijöille konkreettista tukea uuden suunnan löytämisessä. Vaikka osa valmennuksista on lakisääteisiä, yhä useampi työnantaja panostaa niihin vapaaehtoisesti – ja hyvästä syystä. Kun työnantaja tukee irtisanottuja työntekijöitä tehokkaasti, se ei ainoastaan auta yksilöä – vaan myös vähentää työttömyyden kestoa ja tukee yhteiskunnan toimivuutta. Vastuullinen teko voikin olla myös yhteiskunnallinen investointi.
Mikä on muutosturvavalmennus?
Muutosturvavalmennus on palvelu, jonka tarkoituksena on tukea irtisanottuja työntekijöitä työllistymisessä, uudelleenkouluttautumisessa tai urasuunnan kirkastamisessa. Se voi sisältää esimerkiksi työnhaun sparrausta, osaamisen sanoittamista, CV- ja LinkedIn-neuvontaa, haastatteluharjoituksia sekä henkilökohtaista uravalmennusta.
Työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus tarjota työllistymistä edistävää valmennusta tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille, jos työnantaja työllistää vähintään 30 henkilöä ja kyseisen työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään viisi vuotta. Vastuulliset yritykset tarjoavat sitä laajemmin kaikille irtisanotuille.
Hyödyt työnantajalle – enemmän kuin velvollisuus
Vaikka muutosturvavalmennus on ensisijaisesti työntekijän tukimuoto, sen vaikutukset ulottuvat myös organisaatioon:
- Työnantajamielikuva vahvistuu: Vastuullinen toiminta jää mieleen ja vaikuttaa sekä entisten, nykyisten että tulevien työntekijöiden näkemyksiin yrityksestä.
- Työllistyminen nopeutuu: Kun työntekijä löytää uuden paikan nopeammin, työnantajan työntarjoamisvelvoite ja siihen liittyvät kulut päättyvät aikaisemmin.
- Konfliktien riski pienenee: Hyvin hoidettu muutosprosessi vähentää tyytymättömyyttä ja mahdollisia juridisia jälkipyykkejä.
- Organisaation sisäinen ilmapiiri säilyy: Jäljelle jäävät työntekijät näkevät, että irtisanottuja kohdellaan arvostavasti, mikä lisää luottamusta ja sitoutumista.
Hyvin hoidettu muutosprosessi on todellakin kaikkien etu ja siksi meidän kauttamme löytyy tukea myös esihenkilöille. Valmennamme esihenkilöitä muutosneuvotteluiden ja niiden seurausten läpiviemiseen henkilöstön inhimillisen kohtaamisen ja tuen antamisen näkökulmasta.
Työntekijän näkökulmasta – tukea, suuntaa ja toivoa
Irtisanominen on usein kriisi, mutta muutosturvavalmennus voi muuttaa sen mahdollisuudeksi. Valmennus auttaa:
- sanoittamaan omaa osaamista ja tunnistamaan vahvuuksia,
- rakentamaan työnhaun asiakirjat ja profiilit ammattimaisesti,
- vahvistamaan itseluottamusta ja suuntaamaan katseen tulevaan,
- verkostoitumaan ja löytämään uusia urapolkuja.
Moni valmennukseen osallistunut kertoo, että sai siitä enemmän kuin osasi odottaa – ja että se oli ratkaiseva tekijä uuden työn löytymisessä.
Miten meidän muutosturvavalmennuksemme rakennetaan?
Laadukas valmennus on yksilöllinen, käytännönläheinen ja empaattinen. Se voi yhdistää ryhmämuotoista työskentelyä ja henkilökohtaista sparrausta, hyödyntää digitaalisia työkaluja ja tarjoaa jatkuvaa tukea. Valmentajien rooli on keskeinen: osaamme kuunnella, rohkaista ja ohjata konkreettisesti. Omien vahvuuksien tunnistamisen apuna valmennettavat pääsevät tekemään henkilöarvioinnit.
Valmennukset räätälöidään aina yksilöllisesti niin aikataulujen kuin sisällön osalta. Valmennettavat pääsevät itse vaikuttamaan siihen mitä osa-alueita käydään läpi ja kuinka paljon mihinkin osioon panostetaan. Apua saa muun muassa muutostilanteen hallintaan, urasuunnitteluun, omien vahvuuksien ja osaamisen kiteyttämiseen, hyvän CV:n ja työhakemuksen tekoon, nykyaikaisten työnhaunkanavien hyödyntämiseen ja työhaastatteluihin valmistautumiseen.
Kaikki valmennusmateriaali on saatavilla sähköisesti ja tarjoamme tukea valmennetuille tarpeen mukaan myös varsinaisen valmennuksemme jälkeen. Aktivoimme valmennettavat aktiiviseen työnhakuun jo valmennuksen aikana ja suurin osa laittaakin ensimmäiset työhakemuksensa matkaan jo valmennuksen aikana. Moni myös työllistyy uuteen työpaikkaan jo valmennuksen aikana tai heti sen jälkeen.
Me tuemme asiakkaidemme työnantajamielikuvaa vastuullisena yhtiönä ja tarjoamme valmennusta kaikille irtisanotuille, eikä vain lakisääteiseen oikeutetuille.
Valmennuksistamme sanottua
Palautteet kertovat, kuinka tärkeää on tulla kohdatuksi ja kuulluksi muutostilanteessa. Vastuullinen valmennus ei ole vain teknistä apua – vaan myös henkistä tukea, joka voi palauttaa toivon ja itsetunnon.
”Sain paljon konkreettisia neuvoja ja tosi hyvät eväät työnhakuun. Parasta oli, että tuli todella hyvä CV ja opin kohdistamaan työhakemuksen juuri haettavaan työpaikkaan. Extra plus hyvä lisä oli Linkedin profiilin päivitys.”
”Kiitos ihmisläheisestä ja rennosta valmennusotteesta. Nopeatkaan käänteet eivät lamauttaneet, vaan lennosta muutettiin agendaa. Oli hyvä, että pääsi asiasta keskustelemaan. Itsetunnosta ja ihmisarvosta saatiin pelastettua rippuset takaisin. Sain tehdä erilaisia testejä ja niiden perusteella sain itsestäni arvioita, kiitos ammattitaidosta”
”Valmennus räätälöitiin juuri minulle sopivaksi ja pystyimme myös nopeuttamaan aikataulua, että sain kaiken hyödyn irti hakiessani nykyiseen työpaikkaani. Loistin työhaastattelussa saamieni vinkkien avulla!”
Eilakaislan valmennukseen osallistuneiden palauteiden keskiarvo asteikolla 1-5 on 4,8.
Miten teidän organisaationne huolehtii työntekijöistään silloin, kun tiet erkanevat?
Vastuullisuus ei ole vain reaktio – se on ennakoivaa, pitkäjänteistä toimintaa. Kun työnantaja huolehtii työntekijöistään myös työsuhteen päättyessä, se rakentaa siltoja tulevaisuuteen, ei polta niitä. Luotettava muutosturvakumppani auttaa organisaatiota vaikeassa tilanteessa ja huolehtii työntekijöitä nopeasti eteenpäin seuraavaan työuran vaiheeseen.
Eilakaislan muutosturvavalmennukset täyttävät lakisääteisen muutosturvan kriteerit. Meillä valmentajat ovat paitsi valmennusten, myös rekrytoinnin ammattilaisia, jolloin pystymme parhaalla mahdollisella tavalla auttamaan valmennettavia löytämään uuden työpaikan. Muutosturvavalmennuksemme ei ole pelkkä luento, vaan käytännönläheinen, osallistava ja valmennettavia varten rakennettu kokonaisuus. Valmennukseen osallistuvat pääsevät hyödyntämään kokemustamme rekrytoinnissa ja valmennuksissa, jotta saavat parhaat mahdolliset eväät uuteen alkuun.
Varaa tapaaminen kalenteristani, niin sparraillaan yhdessä muutostilanteesta ja kerron, kuinka voimme auttaa teidän työntekijöitänne valmennuksen avulla löytämään nopeammin uuden suunnan työelämässä, tukea esihenkilöitänne haastavassa tilanteessa ja teitä säilyttämään positiivisen työnantajamielikuvan.
Me olemme täällä teitä varten, kun tilanne muuttuu. Jos haluatte keskustella siitä, miten voimme auttaa juuri teidän yritystänne, varaa ilmainen konsultointi tai sparraushetki kalenterista tai laita viestiä. Katsotaan yhdessä, mihin suuntaan henkilöstöasiat teillä on menossa – ja miten me voimme olla avuksi. Lisäksi Eilabotti palvelee vaikka keskellä yötä! Eilabotin löydät sivun oikeasta alakulmasta.
Pia Piispanen
Palvelujohtaja