Head of Digital Services - Helsinki

Uutiset | Eilakaisla |

 Haemme vahvistusta konsernin johtoryhmään.

Toimit toimitusjohtajan alaisuudessa ja vastaat konsernin uuden tytäryhtiön liiketoiminnasta ja sen tuottamista asiakaslähtöisistä digitaalisista palveluista. Koska kyseessä on uusi tytäryhtiö, se tarkoittaa, että pääset rakentamaan samalla tehokasta tiimiä tuottamaan parasta palvelukokemusta asiakkaillemme.

Edellytämme kokemusta digitaalisen liiketoiminnan osalta, erityisesti palveluiden muotoilun saralta ja ymmärrystä järjestelmien yhdistämisestä rajapintojen kautta. Meille on tärkeää, että palvelumme ovat asiakkaalle helppoja käyttää ja toki miellyttävät silmääkin, eli uuden teknologian hyödyntämisen ja testaamisen lisäksi saisivat graafiset suunnitteluperiaatteet olla sinulle tuttuja. Toivomme myös kokemusta esimiestyöskentelystä sekä kokemusta kansainvälisestä liiketoiminnasta. Sinulla on käytettävissäsi konsernin taustatuki ja resurssit.

Mikäli olet innokas tekemään ja luomaan uutta sekä olet kasvuhaluinen niin nyt olisi tarjolla loistava paikka tositekijälle.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Tom Kaisla, puh. 030 6090 500

Lähetä hakemus ansioluetteloineen viimeistään 2.1.2018 osoitteeseen johtaja@eilakaisla.fi 

Lisää luettavaa: