Keskustelu työelämästä, kuten monesta muustakin aiheesta, tuntuu olevan aika polarisoitunutta. Somessa ja varsinkin LinkedInissä nostetaan herkästi huonoja kokemuksia ja palautteita välillä aika ärhäkkäästikin esiin. Toki myös paljon suositellaan toisia ja hehkutetaan onnistumisia, joskus jopa imelyyteen saakka. Useiden lähteiden mukaan monet työelämään vasta tulleet tai tulossa olevat nuoret kokevat työelämän vaatimukset uuvuttavina ja suhtautuvat negatiivisesti työelämässä pärjäämiseen. Siksi päätin tuoda esiin omia oppejani uraltani sekä toivottavasti tarjota samalla nuorille aikuisille ripauksen positiivisempaa ja armollisempaa suhtautumista tulevalle työuralleen.
Työelämä, niin kuin ei elämä muutenkaan ole aina ruusuilla tanssimista, mutta oma kokemukseni ja filosofiani on, että keskittyminen positiivisiin asioihin auttaa selviämään ja kääntämään myös ne ei-niin-positiiviset asiat voimavaroiksi.
Jos minulta olisi kysytty 18-, 25- ja vielä jopa 30-vuotiaana, että mihin suuntaan työurani on menossa, en varmastikaan olisi osannut vastata lainkaan sellaista suuntaa, missä nyt olen. Itsetuntemus ja ennen kaikkea ymmärrys omista vahvuuksista ja potentiaalista on ollut pitkä oppimismatka. Matkan varrella on tullut koettua kaikenlaista; todellakin syviä vesiä ja myös työttömyyttä, mutta paljon myös hyviä käännekohtia, joiden ansiosta olen tänä päivänä hyvinkin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni työelämässä.
Takkuisista opettajan opinnoista luopuminen mahdollisti paljon paremmin itselleni sopivan urapolun
Olen aina ollut hyvä koulussa ja hyvä oppilas, jonka pärjäämisestä ei ole tarvinnut olla hirveästi huolissaan. Kuitenkin opiskelupaikkoja ja ”mikä minusta tulee isona?” kysymystä miettiessä koin valtavaa ahdistusta. Sen hetken näkökulma omista vahvuuksista oli todella rajoittunut ja mietin lähtökohtiani oikeastaan pelkästään kouluaineiden kautta. Siltä pohjalta englannin kieli valikoitui pääaineekseni ja opettajan opinnot sivuaineeksi koska ajattelin, että on se varmaan mukavampaa kuin käännöstyöt ja ainakin on pitkät lomat.
Yliopistossa opinnot kuitenkin tuntuivat alusta lähtien aika takkuisilta eikä valitsemani tie tuntunutkaan itselleni oikealta. Olen sittemmin tajunnut, että hyvä oppilas ei todellakaan tarkoita hyvää opiskelijaa ja että opiskelijana olen itse suorastaan kelvoton. Olin menestynyt koulussa yksinkertaisesti hyvän keskittymiskyvyn ja muistini avulla. Yliopistossa se ei enää pelkästään riittänytkään, mutta silloin 20-vuotiaana minulla ei ollut takataskussa muita työkaluja opiskeluissa pärjäämiseen – en yksinkertaisesti osannut opiskella, eikä kiinnostuksen puute alaa kohtaan yhtään auttanut tilannetta.
Sinnittelin kuitenkin useamman vuoden, koska ei minulla ollut muutakaan suunnitelmaa tai ajatusta siitä, mitä haluaisin tehdä. Opettajaharjoitteluvuoden jälkeen tuli kuitenkin seinä vastaan ja tajusin lopullisesti, ettei se todellakaan ole sitä, mitä haluan tehdä. Jätin opinnot ”tauolle” ja menin töihin myyntineuvottelijaksi, missä olin ollut jo aiemmin kesätöissä. Tarkoitukseni oli, että teen töitä, kunnes keksin, mitä alaa haluaisin opiskella. Tuosta hetkestä kuitenkin alkoi se oikea opintopolkuni, joka on johdattanut tähän hetkeen.
Avoimin mielin kohti uusia työtehtäviä, laajempaa osaamista ja isompaa palkkaa
Työelämässä omat vahvuuteni ja ominaisuuteni ovat päässeet koko ajan kehittymään ja ehkä olen ollut myös jonkin verran onnekas, sillä ympärilläni on ollut hyviä tyyppejä ja esihenkilöitä, joiden avulla olen saanut pikkuhiljaa enemmän vastuuta ja uutta opeteltavaa. Olen mielelläni ottanut kaikenlaiset ”nakit” hoidettavaksi, olivat ne sitten testaushommaa järjestelmiin tai uusiin tuotteisiin liittyen, uusien työntekijöiden kummina toimimista tms.
Monet saattavat ajatella, että muut kuin varsinaiseen työnkuvaan liittyvät tehtävät eivät heille kuulu tai niistä pitää saada aina heti erillinen korvaus, ja jos ei saa, on se työntekijän riistoa. Itse olen kuitenkin ajatellut asian niin, että kasvatan siinä samalla omaa osaamispääomaani, mistä on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa. Näin onkin tapahtunut ja työnkuvat ja vastuut ovat kehittyneet vuosien mittaan – samaten kuin työstä saatu rahallinen korvauskin.
Kokeilemalla erilaisia asioita löytää omat jutut ja muut kannattaa tiputtaa omalta työpöydältään
Jotta tästä ei kuitenkaan tulisi väärää kuvaa, että työelämässä pitää ottaa aina kaikki ilolla vastaan ja olla jonkinlainen ylisuoriutuja, niin ei tarvitse, eikä pidä. Työelämäkin on täynnä valintoja ja tasapainoilua. Joskus täytyy myös osata luopua jostain, että voi ottaa jotain uutta vastaan.
Esimerkiksi, kun aloitin Team Coachina, sopimuksessani luki, että 50 % työajasta on myyntityötä ja 50 % coachille kuuluvia tehtäviä (koulutuksia, myynnin valmennusta, hallinnollista työtä ja tiiminvetäjän avustamista). Meitä oli tuolloin 3 koutsia jakamassa isompaa myyntitiimiä ja lisäksi varsinainen tiiminvetäjä. Kuitenkin tilanne ja olosuhteet muuttuivat ja kohta olinkin ainoana koutsina noin 50-henkisessä tiimissä, jonka vetäjältä meni käytännössä kaikki aika asiakassuhteen ja liiketoiminnan hoitamiseen. Vaikka koutsina en ollut esimiesvastuussa, olin kuitenkin käytännössä lähiesihenkilö tiimille ja työaikani meni lähes kokonaan päivittäisten hallinnollisten ja tiimin asioiden pyörittämiseen. Vaikka omasta myyntityöstä olisin saanut enemmän rahallista hyötyä, aloin tässä kohtaa kuitenkin huomata, että myöskään myynti ei ole ykkösintohimoni, ja vaikka siinä ihan hyvin pärjäänkin, omat vahvuuteni ja mielenkiintoni työelämässä ovat toisaalla.
Kuten jo alussa totesin, työelämästäkin käydään monenlaista keskustelua, minkä takia moni voikin kokea riittämättömyyden tunnetta jo ennen kuin on edes astunut työelämään. Haluan kuitenkin oman kokemukseni ja ajatusteni kautta jakaa positiivista kannustusviestiä, jos vaikka joku saisi siitä hieman helpotusta ja vahvistusta omalle pärjäämiselleen:
Työelämä ei ole täydellinen, eikä sen tarvitsekaan olla, sillä täydellisyys tappaa kehittymisen. Myös opintonsa kesken jättänyt ja uransa puhelinmyyjänä aloittanut voi kehittyä asiantuntijaksi ja esihenkilöksi. Saavuttaaksesi sen, sinun ei kuitenkaan tarvitse antaa 120 % itsestäsi aina ja koko ajan – se on paitsi mahdotonta, myös typerää kiireen ja ylisuoriutumisen ihannointia, mikä hyvin todennäköisesti johtaa vain loppuun palamiseen. Työelämässä pärjää vallan mainiosti, kun pystyy edes vähän sietämään epätäydellisyyttä, tarttumaan itselle tärkeisiin kehityskohteisiin ja ottamaan niistä vastuuta mahdollisuuksien mukaan sekä hyväksymään sen, että riittävän hyvä on lähes aina ihan tarpeeksi.
Löydä uusi ura!
Käy katsomassa avoimet työpaikkamme ja liity osaajayhteisöömme. Vaikka et juuri nyt aktiivisesti hakisikaan uutta työpaikkaa, suosittelemme luomaan osaajaprofiilin ansioluetteloineen, niin olet löydettävissä jatkuvasti sopiviin työmahdollisuuksiin!
Kirjoittaja Maiju työskenteli Eilakaislalla palvelupäällikkönä vastaten ammattitaitoisten osaajien löytämisestä asiakkaillemme. Maijulla on useamman vuoden ajalta monipuolista HR- ja rekrytointikokemusta henkilöstöpalvelualalta.
