Elinikäisestä urasta elinikäiseen oppimiseen (1/4)

On selvää, että työelämä muuttuu. Käsitykset urasta sen mukana. Elinikäiset urat saman työnantajan palveluksessa alkavat olla jo todella harvinaisia kohdata. Samassa ammatissa tai toimessa elinikäisesti pysytteleminen alkaa niin ikään olla kasvavassa määrin epätavallista. Käsitykset koulutuksesta, oppimisesta ja siitä, miten osaamista uudistaa muuttuvat samojen muutosvoimien ansiosta, jotka vaikuttavat työhön ja uraan. On aika päivittää ajatuksia ja asenteita siitä mitä tämä tarkoittaa.

Teknologia muuttaa yhteiskuntaa, maailmaa ja työelämää vauhdilla. Sen luomat uudet mahdollisuudet, tuotteet ja palvelut viitoittavat selkeää muutoksen suuntaa. Kautta linjan tämä muutosvoima haastaa vanhoja raskaita, kiinteitä, ylhäältä ohjattuja, keskitettyjä ja urautuneita rakenteita. Puskee niitä kohti nopeasti muuttuvia, dynaamisia, eri tarpeisiin mukautuvia, verkostomaisia, immateriaalisia ja hajautettuja malleja tehdä ja toimia. Tämän muutoksen keskellä on selvää, että vuosikymmeniä sitten tehty tutkinto ei kohtaa miltään osin hyvin tulevia vaatimuksia. Oppimisen on oltava elinikäistä ja jatkuvaa, pysyäkseen muutoksen vaatimusten vauhdissa tai niitä edellä parhaissa asemissa muutosta hyödyntäen.

Uuteen tulee oppia, sillä muutoksen suunta ei käänny

Kun jokin toimiala tai ammatti muuttuu läpi tästä ennen kaikkea teknologian aikaansaamasta muutosvoimasta ne harvoin enää koskaan palaavat takaisin entiseen muotoonsa. Esimerkiksi voidaan ottaa musiikkiteollisuus ja albumit: LP-levyt, C-kasetit ja CD-levyt. Niitä oli joskus aikoja sitten. Noin 15 vuotta kestäneellä muutoskaudella mentiin CD-levyistä asioiden nykyiseen tilaan: musiikki on palvelu, josta maksetaan noin kymppi kuussa. Lähtötilanteessa meillä oli keskitetty, jäykkä, levy-yhtiöiden kontrolloima, jäykkiin sopimussuhteisiin ja jäykkään jakeluun, kivijalka-levykauppaan ja kalliiseen rakenteeseen sidottu malli, joka vielä pakotti asiakkaan ostamaan täysimittaisia albumeita yksi CD-levy kerrallaan. Nykyinen malli on kaikin puolin parempi: kymppi kuussa, yli 50 miljoonaa biisiä, kuuntele niin paljon kuin haluat, hajautetussa rakenteessa. Aloitteleva artisti ei tarvitse levy-yhtiötä vaan voi itse julkaista, kuuluisasti artisti Hozier nauhoitti demoversion hitistänsä “Take me to church” asuntonsa ullakolla läppärille. Rakenne on dynaaminen, tehokas, aineeton, ja kanavan sijaan jatkuva markkinapaikka. Levykauppoja ja sitä kautta levykaupan myyjien työtä on enää vähäisesti olemassa. Uusi versio musiikkiteollisuudesta on ylivertaisesti vanhaa parempi - ja onkin vaikeaa saada morderni teini-ikäinen edes uskomaan, että joku joskus vakavissaan keräili CD-levyjä hyllyyn pölyyntymään. Koko ajatus on absurdin typerä teinin mielestä. En usko, että tulemme näkemään kehityssuuntaa missä muutos veisi musiikkiteollisuuden takaisin vanhaan malliin ja CD-levyihin. “Le roi est mort, vive le roi!”, ala kuten musiikki, säilyy, sen luonne muuttuu.

Osaamisestaan huolen pitäminen on voimakkaasti yksilön itsensä vastuulla. Ettei jonain päivänä herää vanhentuneen osaamisen kanssa ja huomaa itse olevansa se absurdin typerä. Nyt ja tulevaisuudessa en vyöryttäisi vastuuta ja velvollisuutta osaamisen kehittämisestä ja jatkuvasta oppimisesta muuta kuin yksilön itsensä vastuulle päävastuullisena tahona. Työnantaja voi auttaa eniten tässä tehtävässä. Formaali koululaitos ja yhteiskunta jo sitten huomattavasti vähemmän: narulla ei voi työntää ja oppia ei voi asentaa päähän ihmisille, joka ei ota vastuuta itselleen opin vastaanottamisesta. 

Ura ei ole enää sama vanha ura

Nykyaikainen ura & työ eroaa elinikäisistä urista merkittävästi. Otetaan esimerkiksi entinen oma assistenttini Kristopher; New Yorkissa asuva amerikkalainen. Hän toimi assistenttina minulle, oli samaan aikaan yksi ns. “neroista” Apple Store Genius Bar:issa (teknisen tuen palvelu), teki vapaaehtoistyötä kattavasti USA:n Punaisella Ristillä, omisti kotiseudullaan kahvilan, jossa toimi baristana, opiskeli sivussa MBA-tutkintoa, sekä pyöritti muutamaa Aasiassa toimivaa nettibusinesta. Kyseessä on hyvin tyypillinen milleniaalinuoren työelämä: ollaan samaan aikaan työntekijä, omistaja, osa-omistaja, vapaaehtoinen, osa-aikainen, yrittäjä, sijoittaja, talkoolainen, harrastaja, keikkatyöläinen, opiskelija, ja kaikkea näistä samanaikaisesti ristiin sekä kotimaassa että globaalisti missä tahansa maassa. Tällainen työelämä on uravalintana yhä tyypillisempää kaupunkilaisnuorille. Ja se vaatii osaamisen jatkuvaa kehittämistä, jatkuvaa oppimista ja hyvää asennetta. Samalla yhteiskunta ei ole ollenkaan valmistautunut kauttaaltaan tämän näköiseen työelämään mm. verotuksen muodossa vaan sääntely laahaa pahasti todellisuutta jäljessä. Esimerkiksi ketä vaikkapa AY-liike oikein puhuttelee tulevaisuudessa, kun klassista duunaria ei ole, vaan kaikki ovat assistentti-genius-vapaaehtois-barista-yrittäjä-omistajia? Menneisyydessä kiinni olevien poliittisten tahojen viestintä menee niin pahasti ohi, etteivät Kristopherin kaltaiset ihmiset edes huomaa, että joku yrittää viestiä heille.

Ura ei ole enää sama vanha ura myöskään siksi, että vanhoja urateitä tarjonneet instituutiot murenevat ja lakkaavat olemasta teknologian vaikutuksen ansiosta. Institutionalisoitua luottamusta ei luotu digitaaliseen aikakauteen, ja monissa tilanteissa vanhat instituutiot eivät selviä muutoksesta etenkään konservatiivisin keinoin. Ennen ihmiset luottivat lähes pelkästään joko tuttujen ihmisten verkostoihin tai keskitettyihin institutioihin - nykyisin ei ole mikään ongelma ulkoistaa luottamus AirBnB-algoritmille loman majoitusta valittaessa. Vanhakantainen keskushallintomalli ja rakenteiden keskittäminen yhteiseen pisteeseen ei enää toimi - tai ihan vähintään se kohtaa alati kasvavaa painetta muuttua. Tämä koskee työelämän lisäksi ilman muuta myös politiikkaa ja virkamiesvetoista keskitettyä valmistelu- ja valvontatyötä. Se ei ole elinkelpoinen malli hoitaa jatkossa yhteiskunnan asioita, vaan vanhenee auttamattomasti. Tämä näkyy voimakkaasti esim. asiantuntijatyössä: asiantuntijoiden työtä ei enää voi johtaa isona pomona norsunluutornista, kertoen ihmisille mitä tehdä ja miten tehdä, vaan sitä voi oikeastaan johtaa vain asiantuntija itse suoraan kentältä ja siinä tilanteessa missä työ tapahtuu. Keskitetty malli on joustamaton, hidas ja käytännössä jo kuollut omaan mahdottomuuteensa. Keskitetty malli sisältää liikaa arvauksia, olettamia ja hitaasti kantaa ottavia huteria suunnitelmia tilanteessa missä pitäisi jo toimia. Sama haaste kohdistuu yhteiskunnan, virkamieskoneiston ja politiikan rakenteisiin: ei ole jatkossa enää uskottavaa, että kaikki määritellään ja ohjeistetaan tarkasti keskitetysti, ikäänkuin yrityksenä arvata oraakkelimaisesti tarkalleen, miten maailma kehittyy seuraavat 10 vuotta. Pitäisi siirtyä malliin, missä keskellä päätetään korkeintaan suurta suuntaa, päämääriä ja yksittäisten nopeasti muuttuvien tilanteiden päätöksenteko sekä soveltaminen hajaannutetaan sinne etulinjaan, missä siitä on paras käsitys.

Muutosnopeus kaikkiaan kiihtyy. Yritykset omaksuvat jo uusia organisaatiomalleja, johtamiskäytäntöjä ja kulttuuria. Malleja, joissa sykli on nopeampi, toimintaa ohjataan asiantuntemukselta etulinjasta - jonne keskittyy myös valtuudet päättää, soveltaa ja samalla käyttää resursseja toimintaan. Nämä mallit ovat tärkeitä siksi, että ne valjastavat ihmisten lahjakkuuden, luovuuden ja kekseliäisyyden kaikki voimavarat organisaation käyttöön. Vanhakantainen keskitetty suunnittelu ei kykene hyödyntämään näitä samoja voimavaroja läheskään yhtä hyvin. Yrityksissä monet vanhat keinot kuten tuloskortit, budjetit, liiketoimintasuunnitelmat, katselmointikäytännöt, matriisiorganisaatiot jne, ovat jo nyt ajasta jäljessä olevia menetelmiä. Niiden ongelma on menetelmien hitaus ja jatkuvasti toistuva oletus siitä, että viisaus asuisi kaukana sieltä missä toiminta tapahtuu ja sen lisäksi osaisi paikkaansa pitävästi ennustaa maailmaa edes yhden vuosineljänneksen eteenpäin. Nämä keinot vastaavat jätättävää kelloa; ovat pikkuhiljaa enemmän ja enemmän muutoksen vauhdista jäljessä ja niitä käyttävien organisaatioiden kilpailukyky murenee. Samalla tavalla murenee osaaminen, jos se on vain kiinni näissä vanhakantaisissa keinoissa.

Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa Taneli Tikan neliosaisesta blogisarjasta. Seuraava kirjoitus ilmestyy tammikuussa 2019. Tilaa blogimme ja varmista että saat seuraavat kirjoitukset suoraan sähköpostiisi! 

Lisää luettavaa: