Toisen polven perheyritys rakentaa parempaa Suomea

Kirjoittanut Eilakaisla - 05.12.2017

Eilakaislan missio on auttaa sen asiakkaita menestymään laadukkaiden henkilöstöratkaisujen ja sen asiantuntijoiden ammattitaidon avulla. Eilakaislan toimitusjohtajan Tom Kaislan mielestä yrityksen on myös tunnistettava yhteiskunnallinen roolinsa. Eilakaislalla tämä tarkoittaa, että sekä yhtiö- että yksilötasolla osallistutaan paremman tulevaisuuden rakentamiseen.

Toisen polven perheyritys rakentaa parempaa Suomea

Vastuullisuus on yhteinen asia

Eilakaisla tukee konkreettisesti maanpuolustustyötä, veteraaneja sekä monia hyväntekeväisyyskohteita ja organisaatioita, jotka toiminnallaan kehittävät Suomea. Myös Eilakaislan henkilökunta tukee esim. Suomen Punaista Ristiä. Vastuullisuus on Eilakaislalla toki laajempi käsite kuin pelkkä yhteiskunnallinen tuki lahjoituksien muodossa.

  • Käytännössä vastuullisuus Eilakaislalla tarkoittaa sitä, että huolehdimme, että tuottamamme henkilöstöpalvelut täyttävät aina asiakkaan odotukset ja sitä, että asiakkaalle löydetään aina oikeat osaajat.

Työntekijöiden suhteen vastuullisuus tarkoittaa esimerkiksi työehtosopimusten noudattamista ja heidän työterveydestään huolehtimista. Työsuhteen pituus onkin Tom Kaislan mielestä hyvä mittari arvioida hyvä työnantaja.

  • Pitkä työura kertoo siitä, että työntekijä on ollut tyytyväinen työsuhteeseen ja kokee talon hyväksi työnantajaksi

Asiakaslähtöinen kumppani

Tom Kaisla on itse ylpeä luvusta 150 000. Se kertoo, kuinka monen suomalaisen työuran varrella Eilakaisla on ollut. Se luo myös tahtotilan jatkaa samaa polkua seuraavankin 150 000 suomalaisen kanssa.

  • Sata vuotta Suomen historiaa on tietenkin hyvä asia. Itse haluan kuitenkin miettiä sitä seuraavaa satasta. Miten me seuraavan sadan vuoden aikana Suomen rakentamisessa yrityksenä näymme, olemme mukana ja vaikutamme.

Katso alla minuutin kooste, tai koko 5 minuutin videohaastattelu, jossa Eilakaislan toimitusjohtaja Tom Kaisla pohtii, millä eväin Eilakaisla menestyy myös seuraavat 100 vuotta itsenäisessä Suomessa!

Hyvää itsenäisyyspäivää! Glad självständighetsdag!