Työni keskipisteessä on ihminen

Kirjoittanut Eilakaisla - 27.10.2016

Työskennellessäni Eilakaislalla henkilöstökonsulttina saan mahdollisuuden työskennellä bisneksen ytimessä. Olen näköalapaikalla, jossa erilaiset organisaatiot ja työnantajat sekä työnhakijat ja työntekijät kohtaavat. Tehtäväni on yhdistää oikeat organisaatiot ja tekijät, eikä tämä ole aina helppoa – sen sijaan loputtoman mielenkiintoista. Työelämän jatkuvat muutostarpeet monimutkaistavat rekrytointia. Työtehtävät eivät ole enää välttämättä selkeästi määriteltävissä vaan saattavat sisältää laajoja vastuualueita, jotka muuttuvat kaiken aikaa.

Työssäni tarvitsen paljon rohkeutta, asiantuntemusta ja sosiaalisia taitoja. Rohkeutta tarvitsen haastaessani asiakasta konsultoidessani rekrytointiprosessin suunnitteluvaiheessa. Onko profiili täysin todenmukainen? Vaaditaanko tehtävässä jotain muuta, mitä alun perin on ajateltu? Prosessin edetessä voin myös kysyä, onko tämä hakija paras vai oikeasti sopivin asiakkaalle. Sosiaalisia taitoja tarvitsen kohdatessani päivittäin työnhakijat, joilla on omat tavoitteensa ja toiveensa. Jokainen työnhakija tulee kohdata ihmisenä samalla huomioiden työnantajien vaatimukset – tulee löytää oikeat sanat oikealla hetkellä.

Asiantuntemusta tarvitsen suunnitellessani rekrytointiprosessin kokonaisuutta. Mitkä kanavat valitsen rekrytointi-ilmoitteluun? Miten kyseisen työpaikan hakijat voi tavoittaa parhaiten – seuraavatko he enemmän sosiaalista mediaa vai isoimpia työpaikkojen netti-ilmoituspalveluja? Vai löytyykö tähän tehtävään ylipäätään ilmoituksen perusteella tekijää? Ehkä tässä kohtaa tuottoisinta on käyttää verkostoja tai Eilakaislan hakijakantaa oikean henkilön löytämiseen.  Entä käytänkö tässä prosessissa menetelmänä henkilökohtaista haastattelua, puhelinhaastattelua vai videohaastattelua? Vai ovatko nämä kaikki mukana prosessin eri vaiheissa? Haluaako yritys tehdä sovellustestaukset – voin koordinoida ne heille heidän toivomustensa mukaisesti.

Mikäli palkattu henkilö aloittaa työskentelyn asiakasyrityksessä Eilakaislan työntekijänä, ns. vuokratyöntekijänä, tulen toimimaan HR-ja työsuhdeasiantuntijan ja palkanlaskennan yhteyshenkilön roolissa kyseiselle henkilölle. Hoidan kaikki hänen työsuhteen elinkaaren aikana eteen tulevat työsuhdekysymykset, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin työskennellessäni aiemmin it-alan yrityksissä HR-asiantuntijana. Sairastuin vuosilomalla – miten minun tulee toimia? Kuinka paljon minulle on kertynyt lomaa tähän mennessä? Onko palkassani huomioitu tekemäni ylityöt? Työtyytyväisyys on myös tärkeää – onko työntekijällä kaikki hyvin? Miten voin parantaa hänen työssä viihtymistään? Työntekijöitä on yhdellä henkilöstökonsultilla vähintään yhden ison tiimin verran, joten HR-asioiden hoitamista riittää jokaiselle työpäivälle.

Työni keskipisteessä on ihminen. Kasvatustieteilijänä ja ikuisena elämän ihmettelijänä tämä on työni suola. Työhaastattelussa käyviltä ja yritysasiakkailta opin itse aina myös jotain uutta. Koen tehneeni työni puutteellisesti, jos en työpäivän aikana saa vähintään yhtä uutta oivallusta. Tämä on hyvin tärkeää. Olenhan uutta oppiessani taas entistä viisaampi kohdatessani seuraavan asiakkaan, työnhakijan tai työntekijän.

Mitä sinä olet oivaltanut tänään? Mitä tämä päivä opetti sinulle ammatillisesti?

Antoisia työpäiviä kaikille ja kohdataan rekrytointi- ja HR-asioiden merkeissä!

Minna Helander työskentelee henkilöstökonsulttina Eilakaislalla. Minna on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri,  ja on aiemmin työskennellyt mm. it-alan yrityksissä HR-tehtävissä.

Tarvitsetko osaavan HR-ammattilaisen palvelukseesi?

Lue myös muista palveluistamme